Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.37

Lakialoite LA 38/2015 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Lakialoite laiksi varainsiirtoverolain eräiden säännösten kumoamisesta

Eduskunnalle

PERUSTELUT

Vuonna 2016 varainsiirtovero on 4 % kiinteistöjen kauppahinnasta. Yksi momentin suurimmista veromenoista on ensiasunnon oston varainsiirtoverovapaus, joka on arviolta 95 000 000 euroa. 

Taloudellisesti haasteellisina aikoina on tarvetta tarkastella julkisia menoja ja huolehtia siitä, että kaikki osallistuvat oikeudenmukaisesti taloustilanteen parantamiseen. Pidämme oikeudenmukaisena sitä, että työssäkäyvät ja omaisuutta omistavat kantavat suurimman kuorman valtiontalouden tasapainottamisessa. Suurimpien säästöjen ei pidä olla työttömien, opiskelijoiden, yksinhuoltajien, lastemme eikä eläkeläisten vastuulla. 

Valtion ensisijainen tehtävä ei ole verohelpotusten avulla kannustaa yksityisomistukseen. Tämän vuoksi katsomme, että ensimmäisen kiinteistön ja ensimmäisen osakehuoneiston oston verovapaus on etuus, josta me suomalaiset voisimme luopua tässä tilanteessa. Sillä voi olla eräitä pienehköjä vaikutuksia asuntomarkkinoihin, mutta todennäköisesti muutos ei enemmälti vaikuta markkinoihin. Näin ollen katsomme, että voimme tehdä 95 000 000 euron säästön poistamalla ensiasunnon oston varainsiirtoverovapauden. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki varainsiirtoverolain eräiden säännösten kumoamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 
1 § 
Tällä lailla kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 11, 25, 44 ja 63 §, sellaisina kuin niistä ovat 11 ja 25 § osaksi laissa 526/2010 sekä 44 § laissa 526/2010
2 § 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 10.11.2015 
Anna-Maja Henriksson 
Carl Haglund 
Anders Adlercreutz 
Eva Biaudet 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Joakim Strand 
Stefan Wallin