Lakialoitteessa esitetään, että kiväärin, pienoiskiväärin, haulikon ja yhdistelmäaseen pienin kokonaispituus lasketaan 840 millimetristä 600 millimetriin, joka vastaa Euroopan unionin ampuma-asedirektiivin pitkän aseen määritelmää.

Ampuma-aselain 6 §:ssä määritellään kivääri, pienoiskivääri, haulikko ja yhdistelmäase ampuma-aseiksi, joiden kokonaispituus on vähintään 840 millimetriä ja piipun tai putken pituus vähintään 400 millimetriä. Vallitseva käytäntö on, että kahdella kädellä olkapäätä vasten tuettavaksi valmistettu ampuma-ase, joka jää näiden mittojen alle, sijoittuu tyyppiin 12) muu ampuma-ase.

Ampuma-aselaissa tai ampuma-aseasetuksessa ei aseteta erityisiä rajoituksia hankkimis- ja hallussapitoluvan myöntämiselle muu ampuma-ase -tyyppisille aseille. (Vertailun vuoksi voidaan mainita, että ampuma-aselain 44 §:n mukaan taskuaseeseen tai erityisen vaaralliseen ampuma-aseeseen ei voi saada lupaa harrastusperusteella.) Monet lupaviranomaiset ovat kuitenkin ottaneet linjan, jonka mukaan niihin ei myönnetä lainkaan lupia. Hallinto-oikeudet ovat useissa tapauksissa vahvistaneet lupaviranomaisen tekemän kielteisen päätöksen vedoten lyhyiden kiväärityyppisten aseiden "kätkettävyyteen" ja tämän aiheuttamaan lisääntyneeseen vaaraan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Kiväärin ja haulikon pienin kokonaispituus 840 millimetriä on suomalaisen lainsäädännön erikoisuus, jolle ei ole objektiivisia eikä kansainvälisoikeudellisia perusteita. Euroopan unionin ampuma-asedirektiivissä "pitkän aseen" pienin kokonaispituus on 600 millimetriä.

Markkinoilla on runsaasti korkeatasoisia kiväärityyppisiä ampuma-aseita, jotka ampuma-aselain 44 §:ssä tarkoitetulla tavalla soveltuvat hyvin toiminnallisiin urheiluammuntalajeihin (kuten Practical Shooting ja sovellettu reserviläisammunta) eivätkä ole tarkoitukseen nähden tarpeettoman tulivoimaisia, mutta jotka 6 §:ssä määriteltyjä vähimmäispituuksia pienempinä ja muu ampuma-ase -kategoriaan sijoittuvina ovat käytännössä suomalaisen harrastajan ulottumattomissa. Erityisesti tämä koskee bullpup-tyyppisiä kivääreitä (kuten Steyr AUG), joissa lukko ja lipaskuilu sijoittuvat liipasimen taakse ja joiden kokonaispituus on lähtökohtaisesti pienempi kuin perinteisemmissä kokoonpanoissa. Myös taitto- ja teleskooppiperät, jotka ovat käytännöllisiä etenkin asetta kuljetettaessa, jäävät alle 840 millimetrin vähimmäismitan.

Lyhyiden kiväärien kätkettävyys on huono argumentti niiden rajoittamisen puolesta. Ensinnäkin täysimittainen itselataava pistooli on huomattavasti helpommin kätkettävissä ja lähietäisyyksiltä yhtä tulivoimainen kuin muu ampuma-ase -luokkaan kuuluva kivääriase. Toiseksi useisiin pistooleihin (esim. Glock) on saatavilla laillisesti ns. pikakiinnitteisiä irtoperiä ja -tukkeja, jotka käytännössä muuntavat ne muu ampuma-ase -tyyppistä kivääriä vastaaviksi laitteiksi ja joiden hankkiminen tai asentaminen ei edellytä lupaa. Kolmanneksi, jos täysimittaista kivääriä halutaan käyttää rikollisiin tarkoituksiin, se on helppo lyhentää katkaisemalla piippu tai irrottamalla perä. Neljänneksi täysimittaisen kiväärin "huono" kätkettävyys ei millään tavoin estä sen käyttöä rikollisiin tarkoituksiin yleisillä paikoilla, mikä voitiin havaita mm. välikohtauksissa Hyvinkäällä toukokuussa 2012 ja Helsingin Mikonkadulla syyskuussa 2012.

Lupaviranomaiset, jotka kategorisesti kieltäytyvät antamasta hankkimis- ja hallussapitolupia muu ampuma-ase -luokkaan kuuluville aseille, ja Poliisihallitus, joka Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohjeessaan (AYO) kehottaa niitä toimimaan näin, ovat käytännössä omaksuneet lainsäätäjän roolin, joka ei niille kuulu. Osa lupaviranomaisista kuitenkin toimii ampuma-aselain hengen ja kirjaimen mukaisesti ja myöntää tällaisia lupia. Tilanne on johtanut ammunnan harrastajien eriarvoiseen kohteluun riippuen siitä, millä paikkakunnalla he asuvat.