LAKIALOITE 40/2001
vp
LA 40/2001
vp - Marja Tiura /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki avioliittolain 48 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Kotona ilman palkkaa perheensä hyväksi
työskennelleen puolison taloudellisen toimeentulon turvaaminen
avioerotilanteessa edellyttää lainsäädännön
uudistamista. Oikeudellisesti erityisen heikossa asemassa on sellainen äiti
tai isä, joka on hoitanut kotona lapsia ja perhettä eikä ole
avioliiton aikana käynyt työssä kodin
ulkopuolella. Hänelle ei esimerkiksi kerry tekemästään
työstä työeläkettä,
kuten asiallisesti samoja töitä kodin ulkopuolella
tekeville kertyy. Niinpä kotiäidiksi tai -isäksi
ryhtyneelle puolisolle taataan lähtökohtaisesti
vain kansaneläkejärjestelmän mukainen
eläketurva kotona työskenneltyjen vuosien osalta.
Avioliittolain puolisoiden elatusvelvollisuutta koskevan 48 §:n
pääsääntö on, että avioeron jälkeen
kummankin puolison tulee vastata elatuksestaan itse. Tuomioistuin
voi 48 §:n 1 momentin mukaan velvoittaa toisen
puolison suorittamaan toiselle elatusapua sen mukaan kuin se "hänen
kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan
kohtuulliseksi". Tuomioistuimen harkintavalta on puolison elatusapua
koskevissa asioissa huomattavan laaja. Käytännössä elatusapua
entiselle puolisolle on tuomittu maksettavaksi vain hyvin poikkeuksellisesti,
sillä lapsen oikeuden saada elatusta vanhemmiltaan on,
aivan perustellusti, katsottu olevan juridisesti ensisijainen suhteessa
entisen aviopuolison vastaavaan oikeuteen.
Avioliittolaissa pääsäännöksi
säädetty vaatimus siitä, että myös
pitkään kotona palkatta työskennelleen
puolison tulee lähtökohtaisesti vastata kokonaisuudessaan
itse avioeron jälkeisestä elatuksestaan, saattaa
kuitenkin varsin usein olla täysin kohtuuton. Työnsaanti
työmarkkinoilta vuosien poissaolon jälkeen ei
ole tänä päivänä helppoa
eikä se kaikkien kohdalla ole käytännössä mahdollistakaan.
Muutamankin vuoden yhtäjaksoinen tauko työelämästä merkitsee
lähes alalla kuin alalla syrjäytymistä tai
ainakin vakavaa syrjäytymisen uhkaa. Vieläkin
pidempi palkaton työskentely työmarkkinoiden ulkopuolella
johtaa helposti siihen, ettei mitään, työnhakijan
koulutusta vastaamatontakaan, työtä ole enää saatavilla.
Lasten ja perheen hoitaminen kotona on raskasta ja vastuullista
työtä, jonka tekemistä tulee kunnioittaa.
Lainsäädännössä pitäisi
huomioida kotona työskennelleen puolison taloudellinen asema
kussakin yksittäisessä avioerotilanteessa, jossa
toinen puolisoista on työskennellyt kotona palkatta. Kotona
työskennelleen puolison toimeentulo olisi taattava lainsäädännöllisesti
siten, että tuomioistuimen tulisi viran puolesta tuomita
toinen puoliso maksamaan toiselle elatusapua aina, kun elatuksen
tarpeen voidaan perustellusti katsoa johtuvan välittömästi
siitä, että puoliso on työskennellyt
kotona palkatta ja kun tämän henkilökohtainen
veronalainen kuukausitulo jää alle 3 700
markan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
avioliittolain 48 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 13 päivänä kesäkuuta
1929 annetun avioliittolain (234/1929) 48 §:än,
sellaisena kuin se on laissa 411/1987, uusi 4 momentti
seuraavasti:
48 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun edellä 1 momentissa tarkoitetun elatuksen tarpeen
voidaan perustellusti katsoa johtuvan välittömästi
siitä, että elatukseen oikeutettu puoliso on työskennellyt
perheen yhteiseksi hyväksi kotona palkatta ja kun kotona
työskennelleen puolison henkilökohtainen veronalainen kuukausitulo
muuten jäisi alle 3 700 markan, on tuomioistuimen
viran puolesta tuomittava toinen puolisoista suorittamaan toiselle
tässä pykälässä tarkoitettua
elatusapua 1 momentissa säädettyjen perusteiden
mukaisesti siten, että kotona työskennellyt puoliso
kykenee kohtuudella vastaamaan elatuksestaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________