Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.31

Lakialoite LA 5/2015 vp 
Katja Hänninen vas 
 
Lakialoite laiksi toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

PERUSTELUT

Lapsilisä on historiallisesti ensimmäinen laaja toimeentuloturvan muoto Suomessa. Se on ollut alusta lähtien niin sanottu universaali etuus, jota maksetaan kaikista lapsista vanhempien varallisuudesta riippumatta. Ainoastaan kaikkein köyhimmille — eli suurimmassa tarpeessa oleville — lapsilisää ei makseta. 

Muutos tapahtui vuonna 1994, jolloin Ahon hallitus nosti toimeentulotuen lapsikorotusta, mutta poisti lapsilisän etuoikeuden, minkä vuoksi lapsilisä vähennetään perheen toimeentulotuesta. Toimeentulotukiperheet ovatkin menettäneet sen jälkeen kaikki lapsilisien korotukset. 

THL:n mukaan yksinhuoltajamiehistä 16,4 ja yksinhuoltajanaisista 25,9 prosenttia sai toimeentulotukea vuonna 2013. Kahden vanhemman ja lapsien kotitalouksissa vastaava luku oli 4,9 prosenttia. Vuonna 2013 toimeentulotukea saavien kotitalouksien ja henkilöiden määrä lisääntyi THL:n mukaan 2,9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. 

Toimeentulotuen tarve on edelleen lisääntymässä. Toimeentulotukea saavia kotitalouksia oli vuonna 2014 koko maassa noin 253 000 ja toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä lisääntyi vuonna 2014 arviolta 3,1 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna.  

Asialla on kansantaloudellista merkitystä. Lapsilisän turvaaminen myös toimeentulotukea saaville perheille vahvistaa kotimaista ostovoimaa ja työllisyyttä. Lapsilisä tulee muuttaa etuoikeutetuksi tuloksi myös yksinkertaisesti köyhyyden vähentämiseksi. Lapsilisien reaaliarvon laskiessa köyhät perheet joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. 

Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä. Perustuslain 19 § puolestaan takaa kaikille oikeuden perustoimeentulon turvaan muun muassa lapsen syntymän perusteella. Tämä tulee turvata myös toimeentulotukea saavien lasten ja perheiden osalta.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 11 §:n 2 momentin 4 kohta, sellaisena kuin se on laissa 583/2007, seuraavasti: 
11 § 
Huomioon otettavat tulot 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
4) äitiysavustuslain (477/1993) mukaista äitiysavustusta, vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) mukaista etuutta eikä lapsilisälain (796/1992) mukaista lapsilisää; 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 18.8.2015 
Katja Hänninen vas 
Hanna Sarkkinen vas 
Jari Myllykoski vas 
Markus Mustajärvi vas 
Annika Lapintie vas 
Li Andersson vas 
Paavo Arhinmäki vas 
Matti Semi vas 
Kari Uotila vas 
Johanna Karimäki vihr