LAKIALOITE 53/2009
vp
LA 53/2009
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Laki oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 6 ja 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
"Nekalan kaksoissurmasta jaettiin tiistaina iltapäivällä tuomiot
Tampereen käräjäoikeudessa. Markku Laitinen
ja Toni Välimaa tuomittiin kahdesta murhasta elinkautisiin
vankeusrangaistuksiin. Teemu Lappalainen ja Juha Olkkola tuomittiin
taposta ja törkeästä pahoinpitelystä kumpikin
seitsemän vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistuksiin.
Syytetyt esiintyivät oikeudessa nykytyylin mukaisesti
huput päässä ja kasvot peitettyinä."
Tämän kaltaisia otsikoita, uutisia ja kuvia on
ollut julkisuudessa yhä enemmän. Vakavistakin
rikoksista syytettynä olevat henkilöt esiintyvät
oikeuden istunnoissa kasvot peitettyinä tai muuten naamioituneina.
Tällaisesta käyttäytymisestä on
tullut runsaasti palautetta kansalaisilta, ja siitä on
käyty keskustelua erilaisilla mielipidepalstoilla. Suomalaisista
valtaosa haluaisi kieltää syytetyn naamioitumisen oikeussalissa.
Median kautta kansalaisille välittyy kuvaa rikoksentekijöistä,
jotka oikeussalissa puolittain makaavat pöydällä kasvojaan
käsien alla piilotellen tai ovat naamioituneet kasvot peittävillä vaatteilla.
Tuomioistuimen kunnioituksesta ei näy jälkeäkään
myöskään niiden asianajajien käytöksessä,
jotka parhaansa mukaan avustavat syytettyjä pitämään
kasvonsa peitettyinä. Oikeudenkäyntien uutisointia
seuraaville voi näistä uutiskuvista jäädä valheellinen
käsitys siitä, että oikeuden edessä voi
tavallaan pysyä piilossa tarvitsematta kohdata tekoaan
ja uhrejaan tai heidän omaisiaan silmästä silmään.
Tuomioistuinkäsittelyn rikoksia ennalta ehkäisevä vaikutus mitätöityy,
kun oikeussalissa ei vaadita syytetyltä myös kasvot
paljastavaa ja asiallista esiintymistä.
Oikeudenkäynteihin liittyy nykyisin entistä enemmän
julkisuutta kaikkien medioiden välityksellä. Julkisuuden
henkilöiden esiintyminen oikeussalissa on saanut paljon
huomiota mediassa. Myös raakojen henkirikosten käsittelyjä oikeudessa
on seurattu tiiviisti televisiossa ja lehdistössä sekä myös
internetissä. Oikeudenkäyntien runsas julkisuus
voi kuitenkin olla haitallista asian käsittelylle, ja se
myös heikentää kansalaisten oikeuslaitoksen
kunnioittamista.
Uutiskuvat oikeudenkäynneistä osoittavat, että oikeuden
puheenjohtaja tarvitsee järjestyksen valvonnan tueksi nykyistä seikkaperäisempää sääntelyä
siitä,
mikä on asianmukaista käytöstä oikeussalissa.
Oikeudenkäymiskaareen on tarpeen lisätä säännökset
siitä, ettei kasvojen peittely tai vaatteiden avulla naamioituminen
ole oikeussalissa sallittua. Tämä on tarpeen oikeuslaitoksen
ja oikeudenkäyntien kunnioituksen turvaamiseksi sekä kansalaisten
oikeudentajun takaamiseksi.
Mikäli syytetyn henkilöllisyys on tarpeen
pitää salassa, on asianmukaista rajata median oikeuksia
kuvaamiseen siten, että minkäänlaista kuvaamista
oikeussalissa ei sallita. Näin vältymme uutiskuvilta,
joissa syytetty esiintyy oikeussalissa asiattomasti pukeutuneena
tai asiattomasti käyttäytyen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 6 ja 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 7 §:n
1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 244/2006,
sekä
lisätään 14 luvun 6 §:ään,
sellaisena kuin se on mainitussa laissa 244/2006, uusi
2 momentti seuraavasti:
14 luku
Asian käsittelystä oikeudessa
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Asianosaisten ei ole sallittua esiintyä oikeussalissa
kasvot peitettyinä tai naamioituneena.
7 §
Sitä, joka häiritsee käsittelyä,
esiintyy oikeussalissa kasvot peitettynä tai naamioituneena
tai ei tottele oikeutta tai sen puheenjohtajaa taikka muutoin loukkaa
tuomioistuimen arvoa tai joka oikeudessa tai oikeuteen annetussa
kirjoituksessa käyttää loukkaavaa taikka
epäkunnioittavaa puhe- tai kirjoitustapaa, saa oikeus omasta
aloitteestaan heti rangaista sakolla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta
2009