Vuoden 2010 alusta tuli Suomessa voimaan yliopistouudistus,
jota oli valmisteltu pitkään. Uudistuksen taustalla
olivat OECD:ssä ja Euroopan unionissa esitetyt näkemykset
maamme yliopistolaitoksen uudenaikaistamisesta. Konkreettisesti
uudistus perustui kahden selvitysmiehen ehdotuksiin. Itse hallituksen
esitys (HE 7/2009 vp) pohjautui opetusministeriön
virkamiesvalmisteluun. Hallituksen esityksen antamista edeltäneellä lausuntokierroksella
uudistusta arvosteltiin voimakkaasti. Tätä ei
kuitenkaan huomioitu riittävästi esitystä viimeisteltäessä.
Sinänsä yliopistouudistuksen yleiset tavoitteet,
esimerkiksi yliopistojen itsehallinnon sekä taloudellisesti
ja hallinnollisesti itsenäisempien toimintaedellytysten
vahvistaminen ovat hyväksyttäviä. Kokemukset
uudesta yliopistolaista (558/2009) ovat
vielä kovin lyhyeltä ajalta, mutta erityisesti
taloudellisissa kysymyksissä laki ei vaikuta kohtelevan
kaikkia yliopistoja tasa-arvoisesti. Pääkaupunkiseudun
ulkopuolella sijaitsevilla yliopistoilla on ollut suuria ongelmia. Samalla
tämä syventää alueellista eriarvoistumista,
johon OECD Suomen talouspolitiikan ja talouden maatutkinnassaan
on vastikään viitannut (OECD Economic Surveys,
Finland 4/2010).
Yliopistolain 2 §:n mukaan yliopiston tehtävänä on
edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja
taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa
ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan
isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään
hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista,
toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten
ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopiston
taloudellisen aseman tuleekin olla turvattu siten, että se
kykenee kaikissa olosuhteissa antamaan vapaaseen tieteelliseen tutkimukseen
perustuvaa ylintä opetusta sekä muutoinkin toiminnallaan aikaansaamaan
myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja henkisten voimavarojen laajan
käytön edistämiseksi maassamme on sen
kaikille alueille ulottuva yliopistoverkosto. Tällä on
ollut merkittävä vaikutus Suomen eri osien ja
koko kansantalouden myönteiseen kehittymiseen. Kattava
valtakunnallinen yliopistolaitos paitsi takaa koulutuksellisen tasa-arvon
myös edistää toimintojen ja elinkeinojen
kehittymistä vaikutusalueillaan. Sillä on siten
sekä yksilöihin että yhteiskuntaan kokonaisuudessaan
liittyvää huomattavaa merkitystä.
Yliopistolaissa tehtiin kahtiajako yliopistojen oikeudellisessa
luonteessa. Suurin osa yliopistoista on julkisoikeudellisia laitoksia,
joiden taloudesta vastaa viime kädessä valtio.
Pääkaupunkiseudulla toimiva Aalto-yliopisto ja Tampereen
teknillinen yliopisto taas ovat säätiöyliopistoja,
joiden taloudesta vastaa ennen muuta niitä ylläpitävä säätiö.
Valtion talousarviossa tämä vastuunjako ei kuitenkaan
näy siten kuin yliopistojen oikeudellinen asema edellyttäisi.
Säätiöyliopistoista Aalto-yliopisto
on saanut suurimman osan yliopistoille suunnatuista määrärahojen
lisäyksistä ilman minkäänlaisia
yliopistojen tasa-arvoiseen kohteluun ja niiden toiminnan laatuun
ja laajuuteen perustuvia syitä. Siksi julkisoikeudelliset
yliopistot ovatkin oikeudellisen asemansa muutoksen myötä joutumassa
suuriin vaikeuksiin. Ne eivät heikentyneen taloutensa vuoksi
kykene enää hoitamaan parhaalla mahdollisella
tavalla kaikkia tarpeellisia tehtäviään,
minkä seurauksena niiden toiminnan vaikuttavuus vähenee.
Osoituksena jo alkaneesta talousahdingosta ovat eräissä yliopistoissa
toteutetut henkilöstön irtisanomiset ja laitosten
lakkauttamiset.
Kansalaisten tasa-arvoinen mahdollisuus yliopisto-opiskeluun
ja eri alueilla toimivien yliopistojen myönteinen vaikutus
näiden alueiden ja koko yhteiskunnan kehitykseen tulee
taata. Samoin yliopiston tasavertaiset mahdollisuudet saada tukea
valtion varoista tulee turvata. Samalla yliopistojen väliseen
tosiasialliseen tasa-arvoon pääsy välttämättä edellyttää positiivista erityiskohtelua.
Eri alueilla ja aloilla toimivat yliopistot poikkeavat toisistaan,
minkä vuoksi yliopistojen mahdollisuudet saada yksityistä rahoitusta
vaihtelevat merkittävästi. Erityisen vaikea tilanne
on Lapin yliopistolla, jonka koulutusaloina ovat taide, kasvatustiede,
yhteiskuntatieteet ja oikeustiede. Uuden yliopistolain myötä rahoitus
käytännössä pitkälti
keskittyy teknisille tieteille, kun taas esimerkiksi Lapin yliopiston
edustamat alat ovat erittäin olennaisia yhä enenevässä määrin
palveluihin perustuvassa yhteiskunnassamme. Sinänsä nykyinen
yliopistolaitoksen kokonaisrahoituksen taso, mukaan lukien myös
finanssisijoitukset, on riittävä, jos määrärahat
kohdennettaisiin tasapuolisesti kaikkien yliopistojen kesken.
Opetusministeriön tulisi seurata yliopistojen taloudellista
tilannetta ja niiden edellytyksiä saavuttaa asetetut tavoitteet.
Opetusministeriön ja yliopiston on neuvoteltava siitä,
missä määrin yliopiston omin keinoin
voidaan turvata sen tavoitteiden toteutuminen. Tarvittaessa taloudellisissa
vaikeuksissa olevalle yliopistolle myönnettäisiin
täydentävää rahoitusta valtion
talousarvion rajoissa. Valtioneuvoston tulisi toimittaa eduskunnan
tarkastusvaliokunnalle ja sivistysvaliokunnalle selvitys yliopiston
taloudellisesta tilasta ja toiminnan vaarantumisesta. Ehdotettu selvitys
olisi yksinkertaisempi ja nopeampi tapa saattaa yhteiskunnallisesti
merkittävä asia eduskunnan tietoon kuin esimerkiksi
selontekomenettely.
Yliopistojen taloudellinen asema tulisi turvata lainsäädäntötoimin.
Vaihtoehtoina voisivat olla erityislaki tai yliopistolain muuttaminen. Lakiteknisesti
luontevana ratkaisuna voisi olla yliopistolain väliaikainen
muuttaminen, jolla varmistettaisiin tietyn siirtymäkauden
aikana erityisesti heikossa taloudellisessa asemassa olevien yliopistojen
asema.