Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ovat tulonhankkimisesta johtuneita menoja (TVL 31 §:n 1 momentin 6 kohta). Kyseiset maksut saadaan vähentää palkkatulosta täysimääräisinä (TVL 95 §:n 1 momentin 2 kohta), eikä niihin sovelleta muita tulonhankkimismenoja koskevan tulonhankkimisvähennyksen 750 euron rajaa (TVL 95 §:n 1 momentin 4 kohta). Työmarkkinajärjestön jäsenmaksuna pidetään työmarkkinajärjestölle ja sen jäsenyhdistyksille maksettavaa jäsenmaksua. Myös kyseisen järjestön sääntöjen mukaisessa järjestyksessä määrätyt ylimääräiset jäsenmaksut ovat työmarkkinajärjestön jäsenmaksuina vähennyskelpoisia. Tämän osalta esitetään, että puolet jäsenmaksusta voidaan vähentää palkkatulosta. Ja jotta työmarkkinajärjestöjä kohdeltaisiin tasapuolisesti, tulee työnantajan osalta työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta luopua kokonaan kumoamalla elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 9 kohta. 

Erilaiset verovähennykset rapauttavat veropohjaa ja harvoin tuottavat tehokkaasti toivottua tulosta. Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuus on vaikeasti ymmärrettävä jäänne menneiltä ajoilta. Muidenkaan yleishyödyllisten järjestöjen jäsenillä ei ole oikeutta vähentää jäsenmaksujaan verotuksesta. Esimerkiksi kirkkojen jäsenet eivät tällaista verovähennystä saa, vaikka jäsenmaksu on usein samaa luokkaa kuin palkansaajajärjestöillä. Lisäksi eräillä ammattiliitoilla on omistuksia, joilla ne toimivat vapailla markkinoilla yritysmäisesti. Tällöin niiden jäsenten jäsenmaksujen verovähennys voidaan jopa katsoa eräänlaiseksi epäsuoraksi yritystueksi. Valtion velan kasvaessa erittäin voimakkaasti kaikki verovähennykset tulee tarkistaa.  

Verotulojen kasvu näiden osalta on yhteensä noin 135 miljoonaa euroa jakautuen siten, että palkansaajien verovähennyksen puolittamisesta tuleva lisäys on noin 105 miljoonaa euroa ja työnantajan vähennysoikeuden poistosta tuleva lisäys on noin 30 miljoonaa euroa. Esitys sisältyy kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2023.