LAKIALOITE 55/2013
         vp
      
      LA 55/2013
            vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Laki väliaikaisesta pankkiverosta annetun lain kumoamisesta
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Aloitteessa ehdotetaan, että väliaikaisesta
         pankkiverosta annettu laki kumotaan, koska pankkivero on vähentänyt
         valtion kokonaisverotuloja.
      
      
      Kataisen hallituksen käyttöönottama
         pankkivero on oivallinen esimerkki Kataisen hallituksen epäonnistuneesta
         veropolitiikasta. Ensinnäkin veron tuotto on jäämässä pienemmäksi
         kuin mitä veron kustannukset ovat, kun huomioidaan yhteisöveromenetykset.
         Keskusta ei lähtökohtaisesti kannata sellaisia
         veroja, jotka eivät edes lisää vaan pikemminkin
         vähentävät verotuottoa. 
      
      
      Vero kohdistuu täydellä painollaan pienille pankeille,
         kun sen sijaan isot pohjoismaiset finanssikonsernit ovat voineet
         hyödyntää eri maiden erilaisen veropohjan
         jättämät aukot ja minimoida verorasituksen.
      
      
      Pankkiveron maksajaksi päätyvät joko
         välillisesti tai jopa suoraan kohdennettuna tavalliset suomalaiset
         yritykset ja kotitaloudet. Veron tuottoa ei myöskään
         edes käytetty mahdollisiin tuleviin pankkikriiseihin varautumiseen,
         vaan se kului valtion syömämenojen katteeksi.
      
      
      Keskustan arvion mukaan pankkiveron lakkauttamisella olisi saatavissa
         noin 50 miljoonan euron lisäys kokonaisverotuloihin. Ensinnäkin pankkiveron
         lakkauttaminen toisi takaisin Suomen yhteisöverotuksen
         piiriin merkittävän määrän
         pankkitoimintaa. Tämä yksin nostaisi verotulokertymän
         pankkiverosta saatavaa tuottoa korkeammaksi. Toisekseen pankkiveron
         poistaminen parantaisi yritysten ja kotitalouksien taloudellista
         aktiivisuutta ja edistäisi investointipäätösten
         tekemistä.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
      
      
      
         
         
            
            
               
               Laki
               
               väliaikaisesta pankkiverosta annetun lain kumoamisesta
               
            
            
            
            Eduskunnan päätöksen mukaisesti
               säädetään:
            
            
            
            
               
               
                  
                  1 §
                  
                  Tällä lailla kumotaan väliaikaisesta
                     pankkiverosta annettu laki 986/2012.
                  
                  
                
               
               
                  
                  2 §
                  
                  Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
                     2014.
                  
                  
                
               
             
            
            _______________
            
          
         
       
      
    
   
   
      Helsingissä 18 päivänä lokakuuta
         2013
      
      
         - Kimmo Tiilikainen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Elsi Katainen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Katri Komi /kesk
- Martti Korhonen /vas
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Eeva-Maria Maijala /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Annika Saarikko /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk