PERUSTELUT

Matkakustannusten korvausten verokohtelu määräytyy tuloverolain (TVL) mukaan. Verohallitus antaa TVL 73 §:n nojalla vuosittain tarkemmat määräykset verovapaiden matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä. Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle. Ohjeita päivärahojen ja muiden matkakustannusten korvausten verokohtelusta on vuosittain julkaistussa Henkilöverotuksen käsikirjassa.

Sekä lainsäädäntö että Verohallituksen julkaiseman Henkilöverotuksen käsikirjan ohjeet työmatkan käsitteestä ovat olleet perusteiltaan lähes muuttumattomia jo kymmeniä vuosia.

Lounais-Suomen verovirasto on kuitenkin viime ja kuluvan vuoden aikana laivanrakennusteollisuuden alihankintayrityksissä toteuttamissaan verotarkastuksissa esittänyt ja myös maksuunpannut verovapaiden matkakustannusten korvausten osalta jälkiverotuksia, jotka ovat perusteiltaan lainsäädännön, Verohallituksen päätöksien ja vallitsevan oikeuskäytännön vastaisia. Lisäksi Lounais-Suomen veroviraston tulkinnat poikkeavat täysin muualla Suomessa sovellettavista verotusperiaatteista. Lounais-Suomen veroviraston alueella on tilapäisyyden käsitettä tulkittu erittäin tiukasti.

Varsinais-Suomen alueella näiden perusteettomien jälkiverotustoimenpiteiden kohteeksi on joutunut ja joutumassa lähes tuhat laivanrakennusteollisuuden alihankintayritysten työntekijää ja kymmeniä yrityksiä. Esitetyt jälkiverotukset ovat määriltään niin huomattavia, että toteutuessaan ne uhkaavat suomalaisen laivanrakennustyön toimintaedellytysten jatkumista. Vaarana on lisäksi se, että näiden verotustoimenpiteiden seurauksena telakka-alan alihankintatyöt siirtyvät lisääntyvässä määrin ulkomaisten yritysten hoidettaviksi. Tämä kehityssuunta ei ole Suomen kansantalouden näkökulmasta toivottavaa.

Verovapaiden matkakustannuskorvausten edellytyksenä on, että kyse on tilapäisestä työskentelystä erityisellä työntekemispaikalla. Tilapäisenä on oikeuskäytännössä voitu pitää melko pitkän ajan kestävää työmatkaa, jos työskentely on alun perin tarkoitettu kestämään tietyn työn tai työvaiheen ajan.

Juuri julkaistussa Verohallituksen henkilöverotuksen käsikirja 2005:ssä on ohjeistusta ja tilapäisyyden käsitettä yritetty täsmentää seuraavasti: "Jos tilapäisyyden edellytykset muutoin täyttyvät, ei erityinen työntekemispaikka muutu varsinaiseksi työpaikaksi pelkästään ajan kulumisen perusteella ainakaan silloin, kun työskentely tällä paikalla on kestänyt noin vuoden."

Vaikka sekä Verohallituksesta että valtiovarainministeriöstä on vahvistettu, että vuoden aikaraja on vain alaraja, ovat verovirastot tulkinneet asiaa jo toisin eli pitäneet tilapäisyyden aikarajana maksimissaan yhtä vuotta.

Työn tekemisen malli on kuitenkin viimeisen vuosikymmenen aikana muuttunut. Enenevässä määrin työtä teetetään alihankintana siten, että alihankintayritys lähettää omia työntekijöitään suorittamaan varsinaisen työpaikan ulkopuolelle tiettyjä projekteja. Tällaisten projektien kesto saattaa koostua pienistä pätkistä tai yhdestä tai useammasta pidemmästä työskentelyjaksosta erityisellä työntekemispaikalla. Hyvä esimerkki tällaisesta pitkäkestoisesta projektista on juuri alkanut Olkiluodon ydinvoimalatyömaa.

Tilapäisyyden arviointi on verotuskäytännössä tällä hetkellä niin kirjavaa, että sekä yritysten että työntekijöiden on mahdotonta arvioida, ovatko niiden maksamat päivärahat ja ateriakorvaukset verovapaita vai eivät. Matkakustannuskorvausten maksaminen ja niiden verovapauden arviointi ovat kuitenkin yritysten päivittäisiä tehtäviä. Lainsäädännön tulee olla niin selkeää, että yrityksessä pystytään sitä oikein soveltamaan.

Myös verohallinto näyttää kaipaavan selkeyttävää lainmuutosta verovapaiden matkakustannusten korvausten veroperusteisiin.