LAKIALOITE 56/2007
vp
LA 56/2007
vp - Ulla-Maj Wideroos /r ym.
Tarkistettu versio 2.1
Suomennos
Laki kuluttajansuojalain 7 luvun 4 ja 4 a §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Niin sanotut pikalainat, joita kuluttaja voi saada matkapuhelimensa
välityksellä lähettämällä tekstiviestin
luotonantajalle, ovat ongelmallisia. Ensinnäkin ne houkuttelevat
harkitsemattomaan lainanottoon ja toiseksi lainat on suunnattu ryhmälle,
joka ei aina pysty hallitsemaan talouttaan. Kauppa- ja teollisuusministeriön
selvitys 10/2006 osoittaa, että suurin osa pikalainanottajista
on nuoria, jotka ottavat lainaa nautintoaineisiin, ruokaan ja muiden
lainojen takaisinmaksuun.
Nykyinen lainsäädäntö sallii
poikkeuksia luottoa koskevien tietojen antamisesta, jos lainasumma
on 1 000 markkaa (168,20 euroa) tai jos laina-aika on lyhyempi
kuin kolme kuukautta. Edellä mainitussa tapauksessa luoton
todellista vuosikorkoa ei tarvitse ilmoittaa. Lainsäätäjän tahto
on kuitenkin säätäessään
kuluttajasuojalain 6 lukua rahoituspalveluiden etämyynnistä ja 7
lukua kulutusluotoista ollut, että kuluttajalla on riittävästi
aikaa harkita luoton ottamista siten, että hän
tietää mihin sitoutuu. Kuluttajavirasto on pikalainanantajille
antamissaan suosituksissa ottanut kantaa siihen, että lainan
todellinen vuosikorko ja muut kustannukset on aina ilmoitettava.
Kuluttajavirasto valvoo, että luotonantajat noudattavat
suosituksia.
Ottaen huomioon pikalainojen kohderyhmän sekä kuluttajaviraston
kannan tietoihin, jotka olisi aina annettava lainaa myönnettäessä,
on perusteltua määrätä luotonantajalle
pakolliseksi tietojen antaminen todellisesta vuosikorosta ja muista
lainakustannuksista riippumatta lainan suuruudesta tai takaisinmaksuajan
pituudesta. Näin ollen kuluttajansuojalakia tulee muuttaa
siten, että luotonantaja on aina velvollinen ilmoittamaan
lainan todellisen vuosikoron sekä muut kustannukset. Tämä saavutetaan
kumoamalla kulutusluottoja koskevat poikkeussäännökset lain
7 luvun 4 §:ssä. Kumoaminen johtaa myös lain
7 luvun 4 a §:n muuttamiseen, koska se sisältää viittauksen
poikkeussäännöksiin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
kuluttajansuojalain 7 luvun 4 ja 4 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 20 päivänä tammikuuta
1978 annetun kuluttajansuojalain (38/1978) 7 luvun 4 §:n
1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 85/1993, ja
muutetaan 7 luvun 4 §:n 3 momentti ja 4 a §,
sellaisina kuin ne ovat mainitussa laissa 85/1993, seuraavasti:
4 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Asetuksella voidaan säätää,
että 9, 10 ja 11 §:n säännökset
voidaan määrätynlaisissa hyödykesidonnaisissa
luotoissa täyttää lähettämällä kuluttajalle
kulutushyödykkeen toimittamisen yhteydessä asetuksessa
tarkemmin määritelty asiakirja, jos tämä voidaan
katsoa tarpeelliseksi kuluttajan kannalta hyödyllisen laskutus-, luovutus-
tai muun käytännön säilyttämiseksi
tai aikaansaamiseksi kysymyksessä olevalla alalla.
4 a §
Jäljempänä 12 §:n 4 momentissa
mainittua euromäärää voidaan
asetuksella muuttaa, milloin talouskehitys ja rahaolojen kehitys
antaa siihen aihetta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 11 päivänä syyskuuta
2007
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Jouko Laxell /kok
- Harri Jaskari /kok
- Petri Pihlajaniemi /kok
- Juha Hakola /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Anna-Maja Henriksson /r
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Mats Nylund /r
- Matti Kangas /vas
- Hannu Hoskonen /kesk
- Pentti Oinonen /ps
- Mikko Kuoppa /vas
- Valto Koski /sd
- Mikaela Nylander /r
- Tuula Väätäinen /sd
- Tommy Tabermann /sd
- Håkan Nordman /r
- Janina Andersson /vihr
- Thomas Blomqvist /r
- Päivi Lipponen /sd