LAKIALOITE 60/2003 vp

LA 60/2003 vp - Sari Sarkomaa /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamisesta

Eduskunnalle

Väkivaltarikosten rangaistussäännöksiä uudistettiin vuonna 1995. Myös yksityisellä paikalla tehty pahoinpitelyrikos tuli virallisen syytteen alaiseksi. Eduskunta lisäsi tuolloin lakiin säännöksen (rikoslain 21 luvun 17 §) toimenpiteistä luopumisesta: "jos pahoinpitelyssä rikoksen asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan pyytää, ettei syytettä nostettaisi, virallisella syyttäjällä on oikeus jättää syyte nostamatta, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista". Lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 22/1994 vp) korostettiin, että asianomistajan on tehtävä päätöksensä vapaaehtoisesti, ilman minkäänlaista painostusta ja tietoisena päätöksen oikeudellisista vaikutuksista.

Kyseisen säännöksen nojalla etenkin perheväkivaltatapauksissa syyttämisestä usein luovutaan asianomistajan pyynnöstä. Syyttäjän on monissa tapauksissa hankalaa, ellei mahdotonta arvioida, miltä osin kysymys on asianomistajan vakaasta tahdosta ja miltä osin häneen kohdistuvasta painostuksesta. Syyttäjät joutuvat perheväkivaltatilanteiden syytteitä harkitessaan todella vaikeiden kysymysten eteen.

Perheväkivalta on valitettavan yleistä. Suomessa tapahtuu vuosittain 100 000 perheväkivaltatapausta, jotka koskettavat 90 000 perhettä. Näissä perheissä asuu yli 200 000 lasta. Perheväkivallan seurauksena Suomessa kuolee vuosittain noin 50 naista ja miestä, mikä on pohjoismaisittain verrattuna erittäin suuri määrä.

Valtakunnansyyttäjä on 20.1.2000 syyttäjille antamassaan yleisessä ohjeessa todennut, että rikoslain (39/1889) 21 luvun 17 §:ää on sovellettu käytännössä enemmän kuin on ollut tarkoitus. Toimenpiteistä luopumista on pahoinpitelytapauksissa tapahtunut huomattavasti useammin kuin muiden rikosten osalta. Vuonna 1998 pahoinpitelysyyte jätettiin nostamatta 2 500 tapauksessa. Näistä valtaosa eli 1 700 jätettiin syyttämättä uhrin pyynnöstä tai sovittelun perusteella. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi varkauksista syyttämättä jätettiin vain 600 tapausta. Vuonna 2001 pahoinpitelysyyte jätettiin nostamatta yli 4 200 tapauksessa.

Syytteistä luopuminen asinomistajan vakaasta tahdosta pahimmillaan vain lisää väkivallan kierrettä.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 7 §:n säännöksen mukaan virallinen syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta, milloin rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Mainitun lain 1 luvun 8 §:n mukaan on mahdollista jättää syyte nostamatta, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi, kun oikeudenkäyntiä ja rangaistusta on pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina ottaen huomioon tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto tai muu tekijän toiminta rikoksensa vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi, hänen henkilökohtaiset olonsa, rikoksesta hänelle aiheutuvat muut seuraukset, sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tai muut seikat. Henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa ei tarvita muita toimenpiteistä luopumisen perusteita.

Rikoslain 21 luvun 17 § pitää kiireellisesti kumota. Perheväkivaltakierteen katkaisemiseksi on tehtävä kaikki voitava. Lainmuutos viestisi yhteiskunnan yksiselitteistä tuomiota väkivallalle ja kansalaisen henkilökohtaisen koskemattomuuden ehdottomuutta myös perheessä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tällä lailla kumotaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 21 luvun 17 § sellaisena kuin se on laissa 578/1995.

2 §

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .

_______________

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2003

  • Sari Sarkomaa /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Janina Andersson /vihr
  • Pia Viitanen /sd