Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.45

Lakialoite LA 64/2020 vp 
Peter Östman kd ym. 
 
Lakialoite laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Tällä lakialoitteella esitetään, että 1.8.2020 voimaan tullut polttoaineveron korotus perutaan ja nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liite muutetaan vastaamaan ennen 1.8.2020 voimassa olleen liitteen sisältöä. Näin ollen nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen verotaulukkoa muutettaisiin siten, että liikennepolttonesteiden, kuten moottoribensiinin, dieselöljyn ja niitä korvaavien biopolttoaineiden, valmisteveroa alennetaan. Veromuutos kohdistettaisiin sekä energiasisältöveroon että hiilidioksidiveroon. 

PERUSTELUT

Liikennepolttoaineiden verotasoja korotettiin elokuusta 2020 alkaen. Hallituksen talousarvioesityksen mukaan muutoksen odotetaan lisäävän valtion energiaverotuloja vuositasolla noin 250 milj. eurolla. 

Korotus tulee aiheuttamaan merkittäviä lisäkustannuksia muun muassa kuljetusalalle. Veronkorotus nostaa dieselin ja bensiinin hintoja yleisesti 6—7 senttiä litralta. Yksittäiselle ajoneuvoyhdistelmälle muutoksen on arvioitu tarkoittavan noin 10 000 euron lisälaskua vuodessa. Elokuussa voimaan tullut korotus nostaa kuljetuskustannuksia Suomessa lähes 80 miljoonalla eurolla vuodessa. 

Hallituksen verolinjauksissa ei huomioida maantiekuljetusten merkitystä viennin kilpailukyvylle. Polttoaineveron korotus iskee suoraan Suomen vientiteollisuuteen ja kuljetusyrittäjiin. Korotus iskee samoin erityisesti kaikkiin maaseudun työssäkäyviin ja vähäosaisiin. Veronkorotus vaikuttaa enemmän polttoaineen hintaan haja-asutusalueilla, mikä johtaa alueelliseen epätasa-arvoon. 

Esitämme, että 1.8.2020 voimaan tullut polttoaineveron korotus perutaan. Muutoksesta johtuva verotulojen vähentyminen on n. 250 miljoonaa euroa.  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vuoden 2021 vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1472/1994) liite, sellaisena kuin se on laissa 1554/2019, seuraavasti: 
 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021. 
 Lakiehdotus päättyy 
Liite 

VEROTAULUKKO 

Tuote 
Tuote-ryhmä 
Energia-sisältövero 
Hiilidiok-sidivero 
Huoltovar-muusmaksu 
Yhteensä 
Moottoribensiini snt/l 
10 
52,19 
17,38 
0,68 
70,25 
Pienmoottoribensiini snt/l 
11 
32,19 
17,38 
0,68 
50,25 
Bioetanoli snt/l 
20 
34,25 
11,40 
0,68 
46,33 
Bioetanoli R snt/l 
21 
34,25 
5,70 
0,68 
40,63 
Bioetanoli T snt/l 
22 
34,25 
0,00 
0,68 
34,93 
MTBE snt/l 
23 
42,41 
14,12 
0,68 
57,21 
MTBE R snt/l 
24 
42,41 
12,56 
0,68 
55,65 
MTBE T snt/l 
25 
42,41 
11,01 
0,68 
54,10 
TAME snt/l 
26 
45,67 
15,20 
0,68 
61,55 
TAME R snt/l 
27 
45,67 
13,84 
0,68 
60,19 
TAME T snt/l 
28 
45,67 
12,47 
0,68 
58,82 
ETBE snt/l 
29 
44,04 
14,66 
0,68 
59,38 
ETBE R snt/l 
30 
44,04 
11,95 
0,68 
56,67 
ETBE T snt/l 
31 
44,04 
9,24 
0,68 
53,96 
TAEE snt/l 
32 
47,30 
15,75 
0,68 
63,73 
TAEE R snt/l 
33 
47,30 
13,46 
0,68 
61,44 
TAEE T snt/l 
34 
47,30 
11,18 
0,68 
59,16 
Biobensiini snt/l 
38 
52,19 
17,38 
0,68 
70,25 
Biobensiini R snt/l 
39 
52,19 
8,69 
0,68 
61,56 
Biobensiini T snt/l 
40 
52,19 
0,00 
0,68 
52,87 
Etanolidiesel snt/l 
47 
15,18 
11,65 
0,35 
27,18 
Etanolidiesel R snt/l 
48 
15,18 
6,40 
0,35 
21,93 
Etanolidiesel T snt/l 
49 
15,18 
1,15 
0,35 
16,68 
Dieselöljy snt/l 
50 
32,77 
19,90 
0,35 
53,02 
Dieselöljy para snt/l 
51 
25,95 
18,79 
0,35 
45,09 
Biodieselöljy snt/l 
52 
30,04 
18,24 
0,35 
48,63 
Biodieselöljy R snt/l 
53 
30,04 
9,12 
0,35 
39,51 
Biodieselöljy T snt/l 
54 
30,04 
0,00 
0,35 
30,39 
Biodieselöljy P snt/l 
55 
25,95 
18,79 
0,35 
45,09 
Biodieselöljy P R snt/l 
56 
25,95 
9,40 
0,35 
35,70 
Biodieselöljy P T snt/l 
57 
25,95 
0,00 
0,35 
26,30 
Kevyt polttoöljy snt/l 
60 
10,28 
16,90 
0,35 
27,53 
Kevyt polttoöljy rikitön snt/l 
61 
7,63 
16,90 
0,35 
24,88 
Biopolttoöljy snt/l 
62 
7,63 
16,90 
0,35 
24,88 
Biopolttoöljy R snt/l 
63 
7,63 
8,45 
0,35 
16,43 
Biopolttoöljy T snt/l 
64 
7,63 
0,00 
0,35 
7,98 
Raskas polttoöljy snt/kg 
71 
8,56 
18,67 
0,28 
27,51 
Lentopetroli snt/l 
81 
56,76 
19,24 
0,35 
76,35 
Lentobensiini snt/l 
91 
51,70 
17,21 
0,68 
69,59 
Metanoli snt/l 
100 
26,10 
8,69 
0,68 
35,47 
Metanoli R snt/l 
101 
26,10 
4,34 
0,68 
31,12 
Metanoli T snt/l 
102 
26,10 
0,00 
0,68 
26,78 
Nestekaasu snt/kg 
110 
9,81 
18,09 
0,11 
28,01 
Bionestekaasu snt/kg 
111 
9,81 
18,09 
0,11 
28,01 
Bionestekaasu R snt/kg 
112 
9,81 
9,04 
0,11 
18,96 
Bionestekaasu T snt/kg 
113 
9,81 
0,00 
0,11 
9,92 
Helsingissä 6.11.2020 
Peter Östman kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Tanus kd 
Sari Essayah kd 
Antero Laukkanen kd