LAKIALOITE 67/2007 vp

LA 67/2007 vp - Anne Kalmari /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki geenitekniikkalain 21 c §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloitteessa esitetään täydennettäväksi lakia geenitekniikkalain muuttamisesta siten, että kuluttaja voisi tietää pakkausmerkintöjen perusteella, onko kotieläintuotteen tuotantoketjussa eläinten ruokintaan käytetty geenimuunneltua rehua.

PERUSTELUT

Tällä hetkellä kotieläintuotteiden tuotantoketjussa käytettyä muuntogeenisiä ainesosia sisältävää rehua ei EU-lainsäädännön mukaan tarvitse ilmoittaa liha-, maitovalmiste- tai kananmunapakkauksissa.

Geenitekniikkaa ei voi pitää tavanomaisen kasvinjalostuksen jatkeena, koska siinä liikutaan lajirajojen yli. Geenimuuntelun terveysvaikutuksia ovat tutkineet lähinnä ne tahot, jotka itse tuotteitakin ovat valmistaneet. Geenimuunnellut kasvit eivät ole kiistattomasti turvallisia, vaan on myös tutkijoita, jotka varoittavat geenimuuntelun vaaroista ympäristölle ja ihmiselle. Geenit saattavat viedä mukanaan muutakin informaatiota kuin toivottuja ominaisuuksia. Vaikutukset saattavat näkyä vasta pitkällä aikavälillä.

Kuluttajan mahdollisuus tiedonsaantiin elintarvikkeen tuotantotavoista on keskeinen elintarvikeketjun läpinäkyvyysperiaate. Kuluttajalla pitää olla mahdollisuus ostopäätöksillään ottaa kantaa muuntogeenisten kasvien viljelyyn, vaikka muuntogeenistä ainesta olisi käytetty tuotteessa ainoastaan välillisesti. Vain pakollinen pakkausmerkintä varmistaa kuluttajan tiedonsaannin.

On ensiarvoisen tärkeää, että kuluttaja voi tehdä itse valintansa siitä, käyttääkö hän geenimuunneltua tuotetta vai ei. Samoin hänellä tulee olla oikeus tietää, onko tuotantoketjussa käytetty geenimuuntelua. Avoimuusperiaatteen mukaisesti tämän tulee selvitä pakkausmerkinnöistä.

Monissa EU-maissa keskustellaan merkinnän ulottamisesta geenimuunnellulla rehulla kasvatettujen eläinten tuotteisiin. Asiasta keskusteltiin myös laajasti EU-parlamentissa asetuksen 1829/2003 säätämisen yhteydessä. Yli miljoona EU-kansalaista on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan merkintöjä myös eläinkunnan tuotteisiin. Ko. asetuksen jakson 2 soveltamisala artiklassa 12 ei sisällä rehuja, minkä vuoksi rehujen merkintä voidaan säätää kansallisesti.

Hallitusohjelman mukaan käynnistetään suomalaisen ruoan edistämisohjelma, jonka tavoitteena on ruoan arvostuksen kohottaminen, laadun kehittäminen, ravitsemuskäyttäytymisen ohjaaminen sekä luomu- ja lähiruoan edistäminen. Hallitusohjelmassa suomalaisen, terveellisen ja turvallisen, ruoan vientiä edistetään. Tuotantotavoista kertovilla pakkausmerkinnöillä voidaan edesauttaa hallitusohjelman tavoitteiden toteutumista.

Useat järjestöt, mm. MTK, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Suomen Keittiömestarit ja Luomuliitto, ovat vaatineet merkinnän ulottamista geenimuunnellulla rehulla ruokittujen eläinten tuotteisiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

geenitekniikkalain 21 c §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 17 päivänä maaliskuuta 1995 annetun geenitekniikkalain (377/1995) 21 c §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 847/2004, seuraavasti:

21 c §

Merkinnät

Muuntogeenisten tuotteiden ja tuotteiden, joiden elinkaaren aikana on käytetty muuntogeenisiä organismeja, markkinoille saattamisen kaikissa vaiheissa pakkausmerkinnässä tai tuotteen mukana olevassa asiakirjassa on oltava maininta "Tämä tuote sisältää muuntogeenisiä organismeja tai raaka-aineen tuotantoon on käytetty geenimuunneltua rehua", jollei muualla toisin säädetä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 21 päivänä syyskuuta 2007

  • Anne Kalmari /kesk
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Heidi Hautala /vihr
  • Christina Gestrin /r
  • Reijo Laitinen /sd
  • Merja Kyllönen /vas
  • Timo Soini /ps
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Janne Seurujärvi /kesk
  • Hannakaisa Heikkinen /kesk
  • Paula Sihto /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Timo Korhonen /kesk
  • Markku Pakkanen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Susanna Haapoja /kesk
  • Hannu Hoskonen /kesk
  • Tuomo Hänninen /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Klaus Pentti /kesk
  • Pertti Salovaara /kesk
  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Esko Ahonen /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Markku Uusipaavalniemi /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Oiva Kaltiokumpu /kesk
  • Juha Mieto /kesk
  • Risto Autio /kesk
  • Timo Kaunisto /kesk
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Heli Järvinen /vihr
  • Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Pekka Haavisto /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Ville Niinistö /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Christina Gestrin /r
  • Mikaela Nylander /r
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Håkan Nordman /r
  • Pentti Oinonen /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Sari Palm /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Henna Virkkunen /kok
  • Petteri Orpo /kok
  • Petri Salo /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Pertti Salolainen /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Lenita Toivakka /kok
  • Timo Heinonen /kok
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Krista Kiuru /sd
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Tommy Tabermann /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Marko Asell /sd
  • Päivi Lipponen /sd
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Claes Andersson /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Mikko Kuoppa /vas