LAKIALOITE 67/2012 vp

LA 67/2012 vp - Eero Reijonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta

Eduskunnalle

Puolustusvoimat on aloittanut massiivisen yksikköjen karsimisen. Puolustusvoimauudistuksessa joutuu 2 500—3 000 henkilöä siirtymään toiselle paikkakunnalle töihin. Muuttamaan joutuvia ei ole määritelty muutoksen kohteena oleviksi, vaikka heidän tilanteensa voi olla jopa huonompi kuin irtisanottavan ja samalta paikkakunnalta työtä saavat. Puolison työpaikka, lasten koulunkäynti ja asunnon myyminen voivat olla erittäin vaikeita asioita. Siirtokorvaukset eivät kata kaikkia siirrosta aiheutuneita kustannuksia. Lisäksi varainsiirtovero aiheuttaa mittavia kustannuksia henkilöille, jotka valtion määrääminä joutuvat muuttamaan eri puolelle Suomea. Näissä tapauksissa asunnon myynti ei perustu heidän haluunsa, vaan välttämättömään pakkoon. Siirtymisvelvollisille aiheutuva varainsiirtovero on kohtuuton lisärasite kaiken muun siirtoon liittyvän taloudellisen ja henkisen kuorman lisäksi.

Pakkosiirrosta ei tulisi aiheutua kohtuutonta taloudellista haittaa. Niinpä siirtomääräyksellä muuttavien siirtovelvollisten ja heidän puolisoidensa uuden asunnon hankinta tulisi rinnastaa ensiasunnon ostamiseen, jolloin varainsiirtoveroa asunnon ostamisesta ei tarvitse maksaa. Pakkosiirroista aiheutuva asunnon osto pitäisi vapauttaa varainsiirtoverosta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

varainsiirtoverolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään varainsiirtoverolakiin (931/1996) uusi 11 a ja 25 a § seuraavasti:

11 a §

Ensiasunnon verovapaus

Veroa ei ole suoritettava 11 §:n 1 momentin 1—3 kohdan mukaisesta asunnosta, jos puolustusvoimien palveluksessa oleva luovutuksen saaja on ostanut asunnon jouduttuaan muuttamaan työn vuoksi aiemmalta asuinpaikaltaan korkeintaan vuosi ennen kaupantekoa.

25 a §

Ensiasunnon verovapaus

Asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden tai osuuksien luovutuksesta ei ole suoritettava veroa, jos puolustusvoimien palveluksessa oleva luovutuksensaaja on ostanut asunnon jouduttuaan muuttamaan työn vuoksi korkeintaan vuosi ennen kaupantekoa.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2012

  • Eero Reijonen /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Pentti Oinonen /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Niinistö /ps