Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.17

Lakialoite LA 68/2018 vp 
Leena Meri ps ym. 
 
Lakialoite laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 47 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Ahvenanmaan maakunta on Suomen varakkaimpiin kuuluva alue. Maakunta on velaton. Väkilukuun suhteutettuna (n. 29 500 asukasta) valtion menot ovat Ahvenanmaalla suurin piirtein kaksinkertaiset muun Suomen keskiarvoon verrattuna.  

Valtio maksaa Ahvenanmaalle vuosittain tasoitusmaksun ja verohyvityksen. Lisäksi valtio voi myöntää ylimääräisen määrärahan ja erityisen avustuksen Ahvenanmaalle.  

Näiden lisäksi Ahvenanmaa nauttii laajaa arvonlisäveron verovapautta, joka vähentää valtion tuloja ja tarkoittaa laajamittaista piilotettua yritystukea ahvenanmaalaisille yrityksille.  

Ahvenanmaalla ei kerätä kiinteistöveroa vakituisesta asunnosta eikä Yle-veroa. Myös julkinen liikenne on ilmaista. Manner-Suomen puolella kansalaiset ovat selvästi eriarvoisessa asemassa ahvenanmaalaisiin verrattuna; veroja maksetaan laajasti ja liikkumisen kustannukset ovat jokaisen omalla vastuulla. Perussuomalaiset haluaa rajoittaa kohtuuttomia varainsiirtoja Ahvenanmaan maakuntaan valtion varoista. Manner-Suomen ja Ahvenanmaan asukkaiden tulee olla taloudellisesti yhdenvertaisessa asemassa. 

Aloite liittyy talousarvioaloitteeseen TAA 308/2018 vp Ahvenanmaan tasoitusmaksun vähentämisestä oikeudenmukaiselle tasolle (-100 000 000 euroa) ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Aloitteessa korjataan tasoitusperustetta siten, että uusi tasoitusprosentti vastaa talousarvioaloitteessa esitettyä tasoitusmaksun tasoa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki Ahvenanmaan itsehallintolain 47 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty perustuslain 73 §:ssä säädetyllä tavalla, sekä Ahvenanmaan maakuntapäivien päätöksen mukaisesti, joka on tehty Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 69 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla, 
muutetaan Ahvenanmaan itsehallintolain 47 §:n 1 momentti seuraavasti: 
47 § 
Tasoitusperuste ja sen muuttaminen  
Tasoitusperuste on 0,26 prosenttia. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 30.10.2018 
Leena Meri ps 
Juho Eerola ps 
Ritva Elomaa ps 
Teuvo Hakkarainen ps 
Laura Huhtasaari ps 
Olli Immonen ps 
Arja Juvonen ps 
Toimi Kankaanniemi ps 
Rami Lehto ps 
Jani Mäkelä ps 
Mika Niikko ps 
Tom Packalén ps 
Mika Raatikainen ps 
Jari Ronkainen ps 
Sami Savio ps 
Ville Tavio ps 
Ville Vähämäki ps