LAKIALOITE 70/2003
vp
LA 70/2003
vp - Timo Seppälä /kok ym.
Tarkistettu versio 2.1
Laki osakeyhtiölain 1 luvun 1 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölain
1 luvun 1 §:ää siten, että 13.11.1998 säädetty
yksityisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma,
8 000 euroa, koskee vain 13.11.1998 jälkeen perustettuja
osakeyhtiöitä. Siten ennen kyseistä päivämäärää perustettuihin
osakeyhtiöihin, joiden osakepääoman
määrä ei täytä vaadittavaa
8 000 euron vähimmäisrajaa, ei tarvitsisi
soveltaa lainmuutoksen yhteydessä hyväksyttyä seitsemän
vuoden siirtymäsäännöstä.
PERUSTELUT
Eduskunta on 13 päivänä marraskuuta
1998 hyväksynyt lainmuutoksen, jolla yksityisen osakeyhtiön
osakepääoman vähimmäismääräksi
on säädetty 8 000 euroa. Lainmuutoksen
tarkoituksena oli nostaa kynnystä tarpeettomien osakeyhtiöiden
perustamisesta pöytälaatikoihin ja saada suurempi
sitoutuminen yhtiöiden osakkaille. Lainmuutoksen yhteydessä hyväksyttiin
seitsemän vuoden siirtymäsäännös,
jonka mukaisesti kaikkien vanhojen yhtiöiden tulee korottaa
osakepääomansa vähintään
8 000 euroon vuoden 2004 syyskuun alkuun mennessä.
Uusien yhtiöiden vähimmäisosakepääomien osalta
lainmuutos on varmasti toiminut siten kuin lainmuutoksessa on tarkoitettukin,
eli harkintakynnys osakeyhtiön perustamisessa on noussut
riittävästi ja tarpeettomien yhtiöiden
perustaminen on vähentynyt.
Vanhojen yhtiöiden osalta muutos ei ole toteutunut
toivotulla tavalla, vaan kaupparekisterin mukaan vielä peräti
125 000 yritystä on osakepääoman
osalta minimirajan alapuolella. Määrä on
yli puolet kaikkien osakeyhtiöiden määrästä.
Korotuksen lykkääminen siirtymäajan loppuun
kertoo sen, että yrittäjät eivät
koe korotusta mielekkäänä silloin, kun
korotusosuudelle ei ole tiedossa mitään järkevää käyttöä.
Mikäli nyt pidettäisiin kiinni lain määräämästä siirtymäsäännöksestä ja
kaikkien osakeyhtiöiden tulisi korottaa osakepääomansa
vaadittuun vähimmäismäärään,
olisi tähän löydyttävä rahaa 700
miljoonaa euroa. Patentti- ja rekisterihallitukselle tulisi muutoksista
maksaa yhteensä 35 miljoonaa euroa. Talouselämän
taantuessa tarvittaisiin kaikki liikenevät varat mieluiten
kotimaisen kysynnän elvyttämiseen kuin pienyrittäjien
mielestä tarpeettomaan tasenumeroiden kaunisteluun.
Voidaan olettaa, että ne osakeyhtiöt, jotka
eivät vielä ole korottaneet osakepääomaansa,
ovat kaikkein pienimpiä ja sellaisia, joita useasti käytetään
palkkatyön ohessa sivuelinkeinon harjoittamiseen. Kun uuden
hallitusohjelmankin mukaan pienyritysten toimintaedellytyksiä tulee parantaa,
tavoitteeseen sopii hyvin huonosti tarpeeton pääoman
sitominen osakepääomaan ja tarpeettomien kulujen
maksaminen sekä valtion virastoille että lakimiehille
ja konsulteille.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
osakeyhtiölain 1 luvun 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 29 päivänä syyskuuta
1978 annetun osakeyhtiölain (734/1978)
1 luvun 1 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on
laissa 824/1998, seuraavasti:
1 luku
Yleisiä säännöksiä
1 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yksityisen osakeyhtiön, joka on perustettu 13.11.1998
jälkeen, osakepääoman on oltava vähintään
8 000 euroa ja julkisen osakeyhtiön vähintään
80 000 euroa. Osakkeiden on oltava samanmääräisiä,
jos osakepääoma on jaettu useaan osakkeeseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta
2003
- Timo Seppälä /kok
- Lauri Oinonen /kesk
- Pekka Kuosmanen /kok
- Olli Nepponen /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Lasse Virén /kok
- Juha Rehula /kesk
- Jyrki Katainen /kok
- Juhani Sjöblom /kok
- Ahti Vielma /kok
- Matti Kauppila /vas
- Jari Koskinen /kok
- Petri Salo /kok
- Pertti Hemmilä /kok