LAKIALOITE 70/2013
vp
LA 70/2013
vp - Leena Rauhala /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki sotilasvammalain 6 ja 17 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa esitetään alennettavaksi sotilasvammalain
6 §:n 4 momentissa määriteltyjen
kotona selviämistä edistävien palvelujen
sekä lain 17 §:ssä määritellyn
hautausavustuksen korvattavuuksien rajaa 10 prosentin työkyvyttömyysasteeseen.
PERUSTELUT
Maassamme on tällä hetkellä jäljellä noin 36 000
Suomen sotien rintamalla palvellutta miestä ja naista.
Heistä sotainvalideja on alle 6 000. Sotainvalidien
tuen saamisen ehtoja on hiljalleen lievennetty veteraanipoliittisen
ohjelman 2010—2015 mukaisesti. Viimeisimpänä heidän
laitoshoitonsa korvattavuuden rajaa laskettiin vuoden 2013 alusta
20 prosentin haitta-asteeseen. Tuen laajentaminen ei kuitenkaan
ole ollut riittävän nopeaa kohderyhmän
nopeaan ikääntymiseen, määrän
vähenemiseen ja kunnon heikentymiseen nähden.
Sotaveteraanien keski-ikä on jo 90 vuotta, ja vuonna
2015 vain yhden heistä ennakoidaan enää kuuluvan
ikäryhmään alle 85 vuotta. Ikääntymisen
myötä sotainvalidien väliset terveyserot
kaventuvat, samoin terveyserot suhteessa muihin sotaveteraaneihin.
Tähän nopeasti harvenevaan ryhmään
kuuluvien osalta tuen kriteerejä voitaisiin lieventää nykyistä nopeammin
ilman merkittävää määrärahan
suurentamisen tarvetta. Sotilasvammakorvauksien vuotuinen määrä supistuu
sotainvalidien poistuman myötä, ja tästä tulevat
säästöt on käytettävä kokonaisuudessaan
tuen kriteerien lieventämiseen.
Sotainvalidien ja veteraanien palveluista ei tule säästää,
vaan niitä on parannettava pikaisesti. Myös sotiemme
muiden veteraanien tukipalveluihin on löydyttävä varat,
samalla kun sotainvalidien palvelujen korvattavuuden haitta-asterajat
poistetaan asteittain nopealla aikataululla.
Veteraaniliittojen kyselyssä 90 % vastaajista asui
edelleen kotona. Kotona selviämisen tukeen on sekä tarvetta
että tilausta. Siksi lain 6 §:n 4 momentissa
määriteltyjen kotona selviämistä edistävien
palvelujen korvattavuuden rajaa on laskettava.
Sotainvalidien määrän vähentyessä on
tärkeää huolehtia heidän
palveluistaan kunniakkaasti loppuun saakka. Tällä hetkellä lain
17 §:n määrittämä hautausavustuksen
myöntämisen raja on 20 prosentin työkyvyttömyysaste.
Tämä on laskettava pikaisesti samoin 10 prosenttiin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sotilasvammalain 6 ja 17 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sotilasvammalain (404/1948)
6 §:n 4 momentti ja 17 §, sellaisina
kuin ne ovat, 6 §:n 4 momentti laissa 1346/2010 ja
17 § laissa 1399/2007,
seuraavasti:
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vahingoittuneelle tai sairastuneelle, jonka työkyvyttömyysaste
on vähintään 10 prosenttia, korvataan
sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 §:n
1 momentin 3 kohdan mukaisista kotipalveluista ja 4 kohdan mukaisista
asumispalveluista, omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)
mukaisesta omaishoidon tuesta sekä terveydenhuoltolain
(1326/2010) 24 §:n
mukaisista sairaanhoidon palveluista aiheutuneet kustannukset. Palvelu-
tai tukiasunnosta perittävää vuokraa
tai vastaavaa maksua ei kuitenkaan korvata. Kotipalvelujen, asumispalvelujen
ja omaishoidon tuen korvaamisesta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 §
Jos vamman tai sairauden seurauksena on ollut kuolema tai jos
vahingoittuneen tai sairastuneen työkyvyttömyysaste
hänen kuollessaan oli vähintään
10 prosenttia, vainajan kuolinpesälle maksetaan hautausapua
1 599,65 euroa. Siltä osin kuin hautauskustannuksiin
on käytetty muita kuin kuolinpesän varoja, hautausapua
voidaan maksaa hautauskustannuksista vastanneelle, kuitenkin niin,
että hautausavun kokonaismäärä ei
ylitä edellä tässä pykälässä säädettyä määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 5 päivänä joulukuuta
2013
- Leena Rauhala /kd
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Peter Östman /kd
- Sauli Ahvenjärvi /kd