LAKIALOITE 73/2002 vp

LA 73/2002 vp - Leea Hiltunen /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Laki kuntoutusrahalain 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen väliseltä ajalta sekä kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta maksetun kuntoutusrahan maksamista täysimääräisenä ilman nykyisessä laissa olevaa 20 %:n alenemaa.

PERUSTELUT

Kuntoutusrahaan on oikeus kuntoutusrahalaissa (611/1991) säädetyin edellytyksin aikana, jona kuntoutuja on kuntoutuksen takia estynyt tekemästä omaa tai toisen työtä. Kuntoutusrahaa voi saada ammatillisen ja terveydellisen kuntoutuksen sekä näihin liittyvän koulutuksen ajalta. Kuntoutusrahaan oikeuttavan kuntoutuksen tarkoituksena tulee olla kuntoutujan työelämässä pysyminen, työelämään palaaminen tai sinne tulo. Kuntoutusraha ammatilliseen kuntoutukseen sisältyvässä koulutuksessa toimii yleisimmillään ensimmäisen ammatin saamiseksi niillä, joilla sen hankkiminen terveydellisten syiden vuoksi on vaikeaa, tai ammatin vaihtamiseksi terveydellisten syiden vuoksi.

Lain nykyinen muoto, jossa kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen väliseltä ajalta sekä kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta saa alennettua kuntoutusrahaa, ei kannusta kuntoutujaa aloittamaan tai jatkamaan kuntoutusta. Tämän lain ongelmatilanteet tulevat selkeimmin esille kuntoutusrahalla tutkintoon opiskelevien koulutukseen liittyvien loma-aikojen osalta, jolloin kuntoutusrahalla elävä joutuu tulemaan toimeen 20 % pienemmällä tulolla. Monen kuntoutujan entisestäänkin pienissä kuntoutusrahoissa tämä tekee ison loven hänen toimeentuloonsa. Loma-aikoina kuntoutusrahaa pääasiallisena toimeentulonaan käyttävät joutuvat turvautumaan viimesijaisen toimeentuloturvan apuun.

Kuntoutusrahalla opiskelevan kuntoutujan toimeentulon turvaamiseksi ja työmahdollisuuksia parantavan opiskelun motivoimiseksi kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen välisen ajan sekä kuntoutusjaksojen välisen ajan alennettu kuntoutusraha on poistettava nykyisestä laista ja määrättävä kuntoutusraha täysimääräisenä myös näiltä ajoilta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

kuntoutusrahalain 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 27 päivänä maaliskuuta 1991 annetun kuntoutusrahalain (611/1991) 8 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1503/1995, seuraavasti:

8 §

Maksamisaika

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kuntoutusrahaa voidaan maksaa myös kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen väliseltä ajalta sekä kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta. Tällöin kuntoutusrahaa maksetaan kuitenkin enintään kolmelta kuukaudelta kalenterivuotta kohden kummankin syyn perusteella erikseen laskettuna, jollei sen maksaminen pitemmältä ajalta ole kuntoutuksen etenemisen turvaamiseksi perusteltua. Tarkemmat määräykset maksamisen perusteista antaa kansaneläkelaitos.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .

_______________

Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 2002

  • Leea Hiltunen /kd