LAKIALOITE 74/2003
vp
LA 74/2003
vp - Mikko Kuoppa /vas
Tarkistettu versio 2.0
Laki arvonlisäverolain 85 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
Veropoliittisessa keskustelussa ja tehdyissä ratkaisuissa
on viime vuonna keskitytty yksipuolisesti tuloverotuksen keventämiseen.
Hyvin merkittävä osa helpotuksista on suuntautunut
suurituloisille, kun progressiivista tuloveroasteikkoa on alennettu.
Mielestäni verohelpotuksia voitaisiin suunnata sosiaalisesti
oikeudenmukaisemmin, jos elintarvikkeiden arvonlisäveroa
alennettaisiin. Elintarvikkeiden arvonlisävero on Suomessa
suhteellisen korkea, 17 prosenttia. EU-jäsenyysratkaisun
yhteydessä luvattiin, että verokanta alennettaisiin
vuonna 1998 siirtymäkauden jälkeen 12 prosenttiin.
Vuonna 1994 arvonlisäverolakiin lisättiinkin säännös
elintarvikkeiden 12 prosentin verokannasta, mutta säännöstä ei
silloin pantu täytäntöön.
Elintarvikkeet ovat pienituloisten perheiden budjetissa hyvin
suuri ja merkittävä menoerä. Elintarvikkeiden
arvonlisäveron alentaminen hyödyttäisi
siten erityisesti lapsiperheitä, pienipalkkaisia työntekijöitä,
työttömiä, eläkeläisiä ym.
Elintarvikkeiden hinnat alenivat EU-jäsenyyden alkuvaiheessa,
mutta myöhemmin hintojen nousu on ollut ajoittain nopeata,
ja elitarvikkeiden hintataso ylittää jo EU-jäsenyyttä edeltäneen
tason.
Useissa EU-maissa elintarvikkeiden arvonlisävero on
alempi kuin Suomessa. Isossa-Britanniassa elintarvikkeista ei peritä lainkaan
arvonlisäveroa. Saksassa elintarvikkeiden verokanta on
7 prosenttia ja Alankomaissa 6 prosenttia. Italiassa ja Belgiassa
elintarvikkeisiin sovelletaan veroprosenttia, joka on alempi kuin
Suomen vastaava. Elintarvikkeiden nykyistä alempi verokanta
ei olisi ristiriidassa kansainvälisen veroympäristön
kanssa.
Kansantalouden tilinpidon mukaan kotitalouksien kulutuksesta
kohdistui vuonna 2001 elintarvikkeisiin sekä ei-alkoholipitoisiin
juomiin 8,3 miljardia euroa. Tästä voidaan arvioida elintarvikeostojen
sisältämäksi arvonlisäveroksi
1,2 miljardia euroa. Verokannan alentaminen 17 prosentista 12 prosenttiin
alentaisi silloin veron tuottoa noin 300 miljoonaa euroa. Koska elintarvikkeita
sisältyy myös muuhun kulutukseen, erityisesti
hotelli-, kahvila- ja ravintolapalveluihin, todellinen verotuoton
alennus olisi jonkin verran suurempi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
arvonlisäverolain 85 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1993 annetun arvonlisäverolain (1501/1993)
85 §:n johdantokappale, sellaisena kuin se on
laissa 1071/2002, seuraavasti:
85 §
Seuraavien tavaroiden myynnistä, yhteisöhankinnasta,
siirrosta varastointimenettelystä ja maahantuonnista suoritettava
vero on 12 prosenttia veron perusteesta:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta
2003