PERUSTELUT

Omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia oli vuonna 2000 Stakesin tilastojen mukaan 17 400, kun vielä 1991 kuntien palveluksessa työskenteli 21 500 perhepäivähoitajaa. Perhepäivähoitopaikat eivät enää vähene yhtä rajusti kuin lamavuosina, mutta kehityssuunta on edelleen sama. Esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella kunnallisessa perhepäivähoidossa oli viime vuoden lopussa liki 500 lasta vähemmän kuin edellisvuonna. Nyt monet kunnat kamppailevat perhepäivähoitajapulassa.

Perhepäivähoitajan työ ei selvästikään kiinnosta ammattina enää samalla tavalla kuin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Syitä tähän on monia. Kiinnostuksen puutteeseen voi olla syynä esimerkiksi haluttomuus kuluttaa omaa kotiaan lasten temmellyskenttänä. Perhepäivähoitajan työpäivät ovat pitkiä ja palkka on jäänyt jälkeen yleisestä hinta- ja palkkakehityksestä. Siksi on täysin kohtuutonta, että pienipalkkaisten perhepäivähoitajien rahapalkan lisäksi saama ns. kustannuskorvaus lasten hoidosta aiheutuneista välittömistä kuluista on verollista tuloa, vaikka se on tarkoitettu kulukorvaustyyppiseksi korvaukseksi hoidosta aiheutuvista kuluista: huoneiston käytöstä, aterioista, askartelutarvikkeista ja muista hoitokuluista. Tämä korvaus lisätään kokonaisverotuksessa hoitajien palkan päälle ja sen mukaan määrätään veroaste ja sen mukaan määräytyvät mm. hoitajan mahdollisesti saamat erilaiset sosiaalietuudet. Tällaiseen vääryyteen on saatava pikimmiten muutos.