Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.46

Lakialoite LA 82/2017 vp 
Anna-Maja Henriksson 
 
Lakialoite laiksi yliopistolain muuttamisesta

Eduskunnalle

Korkea osaaminen, koulutus ja sivistys ovat olleet Suomen menestyksen perusta koko itsenäisyytemme ajan. Koulutus on myös Suomen tulevan menestyksen ehdoton avaintekijä. Meidän on panostettava osaamiseen ja koulutukseen menestyäksemme kansainvälisesti sekä säilyttääksemme kilpailukykymme. Suomen tulee olla osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen kärkimaa. Korkealaatuinen ja maksuton koulutus on tärkein edellytys sille, että kaikki kansalaiset saavat taustastaan riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet elämässä menestymiseen. 

Ennen eduskuntavaaleja nykyiset hallituspuolueet lupasivat, että koulutuksesta ei leikata. Nyt Sipilän hallitus leikkaa korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta erittäin rajulla kädellä. Leikkaukset kohdistuvat yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin, Suomen Akatemiaan ja Tekesiin. Yliopistojen määrärahoista leikataan suoraan 50 miljoonaa euroa vuosittain ja lisäksi poistetaan ns. apteekkikompensaatio, jonka vaikutus on 30 miljoonaa. Ammattikorkeakouluilta viedään 25 miljoonaa euroa vuosittain. Yliopistoindeksi ja ammattikorkeakouluindeksi aiotaan jäädyttää vuoteen 2019 asti. 

Helsingin yliopistolle ja Itä-Suomen yliopistolle aiemmin maksetun korvauksen suuruus on ollut Helsingin yliopistolle noin 30 miljoonaa euroa ja Itä-Suomen yliopistolle noin miljoona euroa. Apteekkimaksujen poistaminen on ollut osa Sipilän hallituksen opetukseen ja tutkimukseen kohdistuvia massiivisia leikkauksia, jotka vaarantavat koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustan. Apteekkikompensaation leikkaukset ovat rikkoneet yliopistojen välisen tasapuolisen ja perustellun kohtelun kriteereitä vastaan. Muutoksen yhteydessä ei esitetty mitään toiminnallista syytä, miksi käytännössä vain yhdeltä yliopistolta haluttiin leikata 30 miljoonaa euroa jo seuraavana vuonna. Päinvastoin, leikkaus kohdistettiin siihen yliopistoon, joka oli suoriutunut tehtävästään erinomaisesti kansainvälisestikin arvioiden.  

Muutama vuosi sitten tehdyn yliopistouudistuksen keskeisenä periaatteena oli, ettei minkään yliopiston taloudellinen asema uudistuksen vuoksi heikkenisi. Tarkoituksena oli lisäksi kompensoida verovapauden menetys Helsingin ja sittemmin myös Kuopion yliopistolle. Näin myös tehtiin. Hallituksen nyt esittämä leikkaus on suuri muutos tähän periaatteeseen. Ehdotetut säästöt heikentävät Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen mahdollisuuksia suoriutua asetetuista tavoitteista ja yliopistolain velvoitteista. Kokonaisuutena ehdotettu muutos tarkoittaa varsinkin Helsingin yliopistolle merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, mikä asettaa yliopiston eriarvoiseen asemaan muihin yliopistoihin verrattuna. Suomi tarvitsee kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja arvostettuja yliopistoja. Helsingin yliopisto on tällä hetkellä Suomen parhaiten menestynyt yliopisto ja ainoa Suomen yliopisto, joka kuuluu 100 parhaan yliopiston joukkoon maailmassa. Hallituksen säästötoimenpiteet heikentävät Helsingin yliopiston toimintaedellytyksiä merkittävästi. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei hyväksy hallituksen massiivisia koulutusleikkauksia.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki yliopistolain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään yliopistolain (558/2009) 75 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 1117/2010, siitä lailla 1707/2015 kumotun 3 momentin tilalle uusi 3 momentti ja lakiin siitä lailla 1707/2015 kumotun 92 a §:n tilalle uusi 92 a § seuraavasti: 
75 § 
Helsingin yliopiston oikeudet ja omaisuus  
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Valtio korvaa vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa. Valtio korvaa lisäksi vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeestä suoritettua apteekkimaksua. 
92 a § 
Itä-Suomen yliopiston apteekkiliikkeen elinkeinotulosta maksetun veron sekä apteekkimaksun korvaaminen 
Valtio korvaa vuosittain Itä-Suomen yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa. Valtio korvaa lisäksi vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeestä suoritettua apteekkimaksua. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 10.11.2017 
Anna-Maja Henriksson