PERUSTELUT
Johdanto
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 9 päivänä lokakuuta
2003 sosiaalineuvos Elli Aaltosen selvityshenkilönä laatimaan
ehdotukset toimenpiteistä, joilla omaishoitoa voidaan kehittää.
Selvityksessä tuli kiinnittää erityisesti
huomiota omaishoidon tuen perusteisiin, määrään
ja omaishoidon vapaajärjestelyjen kehittämiseen.
Selvityshenkilön esitykset omaishoidon uudistamiseksi valmistuivat
maaliskuussa 2004, ja ne sisältyvät julkaisuun
"Valtakunnallinen omaishoidon uudistaminen — selvityshenkilön
raportti" (Sosiaali- ja terveysministeriö, Työryhmämuistioita 2004:3).
Tämä aloite pohjautuu suureksi osaksi selvityshenkilön
mietintöön.
Yleisperustelut
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) tutkimuksen mukaan Suomessa
on noin 300 000 omaishoitajaa, joista omaishoitolain mukaisen kunnallisen
omaishoidon tuen piirissä on vain noin 30 000.
Omaishoitajat tekevät hoitotyötä pääasiallisesti
ansiotyön sijasta. Lähes 60 prosenttia omaishoidon
tukea saavista hoitajista on eläkkeellä, noin
25 prosenttia työssä ja loput joko työttöminä tai
virkavapaalla.
Hoidettavista enemmistö on yli 65-vuotiaita. Lähes
puolet hoidettavista tarvitsee apua vanhuuden vuoksi. Omaishoidossa
olevista hoidettavista hyvin monet tarvitsevat runsaasti apua ympäri
vuorokauden. Omaishoidon piirissä kaikkiaan olevista henkilöistä noin
60 000:n on arvioitu olevan pysyvästi tai ajoittain
laitoshoitokuntoisia.
Omaishoitotilanne kestää usein vuosia. Vanhukset
ovat asiakkaina lyhyemmän aikaa, tavallisesti vuodesta
viiteen vuoteen, mutta vammaisasiakkailla omaishoito saattaa kestää jopa vuosikymmeniä.
Omaishoitolain mukainen omaishoidon tuki annetaan yleisimmin
palkkiona. Tutkimusten mukaan omaishoidon tuen piiriin päässeet
saavat ensisijaisesti palkkion ja vain vähäisessä määrin
kunnan palveluja, vaikka palvelujen (mm. kodinhoitoapu, ohjaus ja
neuvonta sekä kuntoutus) tulisi lain mukaan olla olennainen osa
omaishoidon kokonaisuutta. Ne kotitaloudet, jotka eivät
ole päässeet omaishoidon tuen piiriin, ovat tutkimusten
mukaan saaneet jonkin verran kotihoitoa ja tukipalveluja sekä vähäisessä määrin
sijaishoitoa, neuvontaa, ohjausta sekä kuntoutusta.
Omaishoidon ongelmana on omaishoidon tuen arvioinnin kirjavuus,
sillä kunnat arvioivat omaishoidon tuen tarpeen hyvin erilaisilla
tavoilla. Toinen merkittävä puute on hoito- ja
palvelusuunnitelmien ylimalkaisuus, minkä vuoksi hoidon
tueksi annetut palvelut ovat pääosin vähäisiä tai
jopa olemattomia. Kolmas ongelma on, etteivät kunnat osoita
talousarviossaan omaishoidon tukeen riittäviä määrärahoja,
jolloin tuki saattaa loppua kesken vuoden, vaikka tuen tarve säilyy
entisellään. Lisäksi taloustaantuman
myötä monet kunnat ovat kustannuksia säästääkseen irtisanoneet
hoitosopimuksia ja lopettaneet omaishoidon tuen maksamisen. Samoin
uusien hoitosopimusten tekeminen on joissakin kunnissa lopetettu
kokonaan säästösyistä.
Ongelmia on myös lakimääräisten
vapaapäivien pitämisessä. Monet omaishoitajat
eivät voi pitää kolmea lakisääteistä vapaapäiväänsä kuukaudessa
sen vuoksi, ettei kunta lain velvoitteista huolimatta järjestä sopivaa
sijaishoitoa hoidettavalle vapaapäivien ajaksi. Myöskään
yhä yleistynyt palvelusetelin käyttö vapaapäiväjärjestelynä ei
toimi tyydyttävästi, ja palvelusetelin arvo jää usein
niin alhaiseksi, että se riittää vain
osaan niistä palveluista, joita lakimääräisten
vapaapäivien viettäminen edellyttäisi.
Muita epäkohtia ovat omaishoidon tuen pienuus sekä omaishoidon
tuen kohtuuton verotus. Olisi välttämätöntä,
että omaishoidon erityisluonne otettaisiin verotuksessa
huomioon ja omaishoidon tuki olisi siten osittain verovapaa ansiotulo,
kuten esimerkiksi opintotuki on. Omaishoitajan työ tuottaa
sekä kunnalle että valtiolle huomattavia säästöjä,
ja se tulisi huomioida myös omaishoitajan verotuksessa.
Omaishoitajan saama omaishoidon tuki lasketaan omaishoitajan
tuloksi varhaiseläkkeitä ja sosiaalietuuksia määriteltäessä.
Tämä pienentää mm. varhaiseläkkeen
tasoa. Omaishoidon erityisluonne huomioon ottaen tämä ei
ole asianmukaista. Olisi tärkeää, että omaishoidon
tuki luettaisiin etuoikeutetuksi tuloksi, jota ei otettaisi huomioon
tulona omaishoitajan saamissa sosiaalietuuksissa, kuten
esimerkiksi laskettaessa hänen varhaiseläkkeensä määrää tai
määriteltäessä hänen
oikeuttaan saada toimeentulotukea. Kun omaishoidon tukea
ei lasketa tuloksi sosiaalietuuksia määriteltäessä,
olisi monella varhaiseläkeläisellä nykyistä paremmat
mahdollisuudet ryhtyä omaishoitajaksi, kun maksettava omaishoidon
tuki ei vähentäisi hänen eläketuloaan.
Omaishoitaja ei käytännössä saa
työttömyysturvaa omaishoidon tuen rinnalla siinäkään
tapauksessa, että hoito ei ole sitovaa ja hän
voisi samaan aikaan olla työmarkkinoiden käytettävissä.
Työministeriö on antanut työvoimatoimikunnille
omaishoitajien oikeudesta työttömyyskorvaukseen
ohjeen, jonka mukaan on mahdollista maksaa työttömyyskorvausta
omaishoitajalle näissä ei-ympärivuorokautisissa
omaishoitotilanteissa. Ministeriön ohjeesta huolimatta työvoimatoimikunnat
ovat yleensä kategorisesti evänneet omaishoitajilta
mahdollisuuden työttömyyskorvaukseen. Myös
omaishoidon päättyessä hoitajia kohdellaan
epäoikeudenmukaisesti, sillä työ ei täytä työttömyysturvalain
mukaista työssäoloehtoa, jolloin omaishoitaja
joutuu pitkään karenssiin. Vaikkei omaishoitotyö ole
työsopimuslain mukaista työtä, se on
täysin verrattavissa palkkatyöhön työssäoloehtoa
määriteltäessä.
Epäkohtana on myös pidettävä sitä,
ettei omaishoitajalla ole oikeutta työterveyshuollon palveluihin.
Käytännössä hänen tekemänsä työ on
verrattavissa kunnan vanhustenhuollon työntekijöiden
työhön, joskin omaishoitaja tekee yleensä pidempiä päiviä ja
epäsäännöllisiä työaikoja.
Omaishoitaja tarvitsee työterveyshuollon palveluja tukemaan
terveyttään ja jaksamistaan.
Lakialoitteella pyritään korjaamaan edellä mainittuja
epäkohtia, samalla kun omaishoidon tuen rahoitus siirtyy
kunnilta Kansaneläkelaitokselle selvityshenkilö Elli
Aaltosen esitysten mukaisesti.
Yksityiskohtaiset perustelut
4 §:n 3 momentti.
Vapaapäiväjärjestelyihin ehdotetaan
erityistä tarkennusta siinä tapauksessa, että kunta
järjestää omaishoitajien vapaan palveluseteliä käyttäen.
Ehdotetaan, että palvelusetelin arvo olisi määrältään
niin suuri, että hoidettava voi sen avulla ostaa tarvittavat
palvelut ja hoitaja voisi pitää vapaansa lyhentämättömänä kolmen
vuorokauden pituisena.
5 §:n 1 ja 2 momentti.
Omaishoidon tuen määrää tulee
tarkistaa. Alimmaksi tuen määräksi ehdotetaan
450 euroa kuukaudessa ja ympärivuorokautisessa hoidossa
850 euroa kuukaudessa.
5 §:n 3 momentti.
Kunnat ovat maksaneet erityisen raskaissa, ympärivuorokautisissa
hoitotilanteissa jopa 1 300 euron kuukausipalkkioita. Jottei näiden
sitovaa hoitotyötä tekevien omaishoitajien tuen
määrä laskisi, on tärkeää,
että kunnat voisivat maksaa edelleen kunnallista omaishoidon
tukea. Omaishoidon tuki olisi tällöin Kansaneläkelaitoksen
maksaman palkkion ja kunnan maksaman omaishoidon tuen yhdistelmä.
5 §:n 4 momentti.
Koska omaishoidon rahamääräinen tuki
aiheuttaa ongelmia mm. varhais- tai muulla eläkkeellä olevalle
omaishoitajalle ja muutoinkin omaishoitajan hakiessa sosiaalietuuksia,
ehdotamme, että omaishoidon tuki luettaisiin etuoikeutetuksi
tuloksi sosiaalietuuksista päätettäessä.
Näin voitaisiin lisätä kiinnostusta omaishoitoon,
koska omaishoidon tuen palkkio on riittämätön
normaaliin toimeentuloon ja elämiseen.
7 §:n 1 momentti.
Ehdotamme, että omaishoidon tuki siirtyisi Kansaneläkelaitokselle,
mutta kunnat huolehtisivat edelleen omaishoidon tukeen liittyvistä palveluista
ja vapaapäiväjärjestelyistä,
jotka kirjataan omaishoitosopimukseen. Ehdotuksen mukaan Kansaneläkelaitos
tekisi päätöksen rahamääräisestä omaishoidon tuesta
ja ennen päätöksen tekoa Kansaneläkelaitoksen
tulisi saada omaishoitosopimus, jossa on sovittu hoidon tueksi annettavista
palveluista ja vapaapäiväjärjestelyistä.
Siirron yhteydessä Kansaneläkelaitoksen muut etuudet,
kuten hoitotuki ja vammaistuki, ehdotetaan pidettäviksi erillään
omina itsenäisinä etuuksinaan eikä muutoksia
tältä osin ehdoteta.
8 §:n 1 momentti.
Hakemuksen jättämisen jälkeen Kansaneläkelaitos
tekisi päätöksen omaishoidon tuesta käyttäen
apunaan omaishoitosopimusta sekä yhtenäistä valtakunnallista
arviointikriteeristöä, jonka yksityiskohdat vahvistettaisiin
sosiaali- ja terveysministeriön antamassa asetuksessa.
Kansaneläkelaitoksen toteuttama arviointi tuen saamisen
edellytyksistä varmistaisi kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun
omaishoidon tuessa riippumatta siitä, missä kunnassa
hoidettava ja hoitaja asuvat.
9 §.
Omaishoitosopimuksen irtisanomista ja purkamista koskeva pykälä ehdotetaan
muutettavaksi, koska omaishoitosopimukset muuttuvat hoito- ja palvelusuunnitelmasta
tehtäviksi sopimuksiksi, jotka ovat voimassa saman ajan
kuin päätös omaishoidon tuen palkkiosta.
9 §:n 2 momentti.
Omaishoitajalla tulee olla mahdollisuus saada työttömyysturvaa,
jos hän on työmarkkinoiden käytettävissä.
Omaishoitajan mahdollisuudet saada työttömyysturvaa
on selvennettävä lainsäädännöllä,
koska työministeriön asiasta antamat ohjeet eivät
ole osoittautuneet riittäviksi.
9 §:n 4 momentti.
Ehdotus sisältää myös omaishoitajille
oikeuden saada samanlaista työterveyshuoltoa kuin kunnan
työntekijät. Omaishoitajat tekevät kunnan
kannalta hyödyllistä ja hoitomenoja säästävää työtä.
Näin ollen omaishoitajille tulee antaa samanlaiset työterveyshuoltopalvelut
kuin kunnan työntekijöille.
11 §.
Kansaneläkelaitoksen omaishoitoa koskevista
päätöksistä tulisi olla samanlainen
valitusoikeus kuin Kansaneläkelaitoksen vammaistukea ja
eläkkeensaajien hoitotukea koskevista päätöksistä.