LAKIALOITE 90/2010
vp
LA 90/2010
vp - Esko Kiviranta /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun
lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Voimassa olevan rajoitetusti verovelvollisen tulon
verottamisesta annetun lain 6 §:n mukaan lähdeveroa
perittäessä vähennetään
510 euroa kuukaudelta sellaisen tulon yhteismäärästä,
josta perittävä lähdevero on 35 prosenttia.
Alle kuukauden ajalta kertyneen tulon yhteismäärästä vähennetään
17 euroa päivältä.
Nykyiset tulorajat ovat olleet voimassa vuodesta 1995 lähtien,
ilman että rajoja olisi tarkistettu. Palkkaindeksin mukaan
vuoden 1995 verovapaan osuuden määrän
17 euroa/vrk tulisi nyt olla 27 euroa/vrk, jotta
se vastaisi palkkojen yleistä kehittymistä.
Toinen ydin asiassa on se, että myös ansiotulo
on nyt lievemmin verotettu kuin aiemmin. Tilanne on tässä suhteessa
viime vuosina jopa kärjistynyt ansiotulon verotuksen kevenemisen myötä.
Ulkomaalaisen työntekijän vero verovapaan osuuden
ylittävästä osasta on edelleen 35 %.
Laki johtaa usein siihen, että pienituloisen ulkomaalaisen
tulo verotetaan lainsäädännössä olevan
ilmeisen epäkohdan vuoksi suomalaisen saamaa tuloa ankarammin.
Lakialoitteessa ehdotetaan, että ulkomaalaisen työvoiman
lähdeveron verovapaata osuutta esim. lyhytkestoisissa maatalous-
ja puutarhatöissä korotettaisiin. Verovapaan osuuden
tulisi olla vähintään 27 euroa oleskelupäivää kohti,
eli 810 euroa/kk.
Ehdotettu lain muutos on lainsäädäntöteknisesti
yksinkertaista toteuttaa. Aloitteen mukaisella lain muutoksella
ei ole myöskään merkittäviä fiskaalisia
vaikutuksia.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain
6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta
annetun lain (627/1978) 6 §:n
1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 856/2005,
seuraavasti:
6 §
Lähdeveroa perittäessä vähennetään
810 euroa kuukaudelta sellaisen tulon yhteismäärästä, josta
perittävä lähdevero on 35 prosenttia.
Alle kuukauden ajalta kertyneen tulon yhteismäärästä vähennetään
27 euroa päivältä. Vähennyksen määrä on
kuitenkin enintään tulon määrä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2011.
_______________
Helsingissä 28 päivänä lokakuuta
2010