LAKIALOITE 92/2001
vp
LA 92/2001
vp - Päivi Räsänen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki tupakkaverosta annetun lain liitteenä olevan
verotaulukon muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa ehdotetaan tupakan verotusta korotettavaksi. Tupakka
aiheuttaa kansantaloudellisia kustannuksia enemmän kuin
siitä saatavat verotulot kattavat. Suomessa tupakoi päivittäin Kelan
vuoden 1999 tilastojen mukaan miehistä 27 % ja
naisista 20 %. Nuorten naisten joukossa tupakointi
on keskiarvoja yleisempää. Nuorimmassa ikäryhmässä 15—24-vuotiaista
miehistä tupakoi päivittäin 18 % ja
21 % vastaavanikäisistä naisista.
Suomalaisten nuorten tupakoinnin yleisyys on yhä kansainvälisessä vertailussa
hälyttävää huipputasoa. Nuoret
aloittavat tupakoinnin hyvin varhain ja 15-vuotiaat polttivat päivittäin useammin
kuin samanikäiset nuoret muissa tilastointimaissa. Tupakoinnin
haittavaikutukset ovat sitä suurempia, mitä nuorempana
tupakointi aloitetaan. Varhainen aloittamisikä merkitsee myös
tupakkasairauksien aikaisempaa alkamista. Tupakan hinnan on todettu
vaikuttavan erittäin merkittävästi tupakkatuotteiden
kulutukseen. Hinnalla on kolme kertaa suurempi vaikutus kulutuksen
määrään nuorten tupakoitsijoiden
kuin vanhempien kohdalla.
Ryhmä Maailmanpankin taloustieteilijöitä on analysoinut
tupakoinnin vähenemisen aiheuttamia seurauksia ja todennut,
että esimerkiksi 10 prosentin lisäys verotuksessa
säästäisi maailmanlaajuisesti 7 miljoonan
ihmisen hengen. Ryhmän raportissa suositellaan teollisesti
tuotetun tupakan veron korotusta kaikkialla maailmassa.
PERUSTELUT
Tupakoinnista ja sen terveysvaikutuksista aiheutuu kansantaloudelle
monenlaisia kuluja, jotka jakaantuvat lähinnä valtiolle,
kunnille ja työnantajille. Lääkäriliiton
selvityksen mukaan tupakoinnin yhteiskunnalliset kustannukset vuodessa
ovat yhteensä noin 4,5—5,0 miljardia markkaa,
joka on enemmän kuin valtion tupakan verollisesta myynnistä saamat
tulot. Tupakanpoltosta aiheutuu kustannuksia tupakkasairauksien aiheuttamina
terveydenhuollon menoina sekä mm. työn tuottavuuden
alenemisen ja sairauspoissaolojen aiheuttamina menetyksinä.
Tupakasta johtuvien sairauksien ehkäiseminen, toteaminen,
hoitaminen, seuranta ja kuntoutus aiheuttavat niin ikään
paljon kustannuksia. Suomen Lääkäriliitto
on arvioinut tupakkapoliittisessa ohjelmassaan (v. 1993) tupakoinnin
aiheuttaneen vuonna 1987 Suomessa 1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää,
590 000—620 000 lääkärissäkäyntiä ja
220 000—300 000 hoitopäivää yleissairaaloissa.
Tupakoinnista johtuva sairaalahoito sitoo noin 2,6—3,5 % sairaansijakapasiteetista,
mikä vastaa noin kahden keskikokoisen keskussairaalan koko
vuotuista kapasiteettia.
Maailman terveysjärjestö luokittelee tupakoinnin
riippuvuussairaudeksi (Tobacco dependence syndrome; luokka F17.2
kansainvälisessä tautiluokituksessa). Tupakka
on mm. yleisin syövän aiheuttaja. Eräiden
tutkimusten mukaan joka toinen tupakoija kuolee tupakoinnin seurauksena.
Arvioidaan, että tupakka tappaa Suomessa vuosittain 5 000—7 000
ihmistä, ja tupakoitsijoilla on kaksinkertainen riski kuolla
alle 65-vuotiaina verrattuna tupakoimattomiin. Epidemiologiset tutkimukset
ovat osoittaneet, että passiivinen tupakointi altistaa
myös sydän- ja verisuonisairauksille. Samassa
taloudessa asuminen tupakoivan kanssa lisää sepelvaltimotautiriskiä jopa
25 prosenttia. Tupakan aiheuttamiin sairauksiin kuolee Suomessa
vuosittain enemmän ihmisiä kuin esimerkiksi huumeisiin, alkoholiin,
liikenteeseen, itsemurhiin ja murhiin yhteensä.
Tupakkateollisuus on viime aikoina tuonut markkinoille lisää ns.
halpasavukkeita, joiden markkinaosuus on nopeasti kasvanut. Myös
verotuksellisesti itse käärityt savukkeet ovat
olleet edullisempia ja erityisesti nuorten keskuudessa niiden käyttö on
lisääntynyt. Nuorten terveystapatutkimuksessa
ilmeni, että esimerkiksi päivittäin tupakoivista
14-vuotiaista pojista puolet ja tytöistä kolmasosa
käärii tupakkansa itse. On arvioitu, että joka
viides savuke on itse kääritty. Tarpeellista onkin
muuttaa tupakkaveron rakennetta edelleen siten, että halpasavukkeiden
ja savuketupakan veroa korotettaisiin suhteellisesti enemmän.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tupakkaverosta annetun lain liitteenä olevan verotaulukon
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tupakkaverosta 29 päivänä joulukuuta
1994 annetun lain (1470/1994) liitteenä oleva verotaulukko,
sellaisena kuin se on laissa 1226/1999,
seuraavasti:
VEROTAULUKKO
| Tuote |
Tuoteryhmä |
Euroa/yksikkö |
Prosenttia vähittäismyyntihinnasta |
| Savukkeet |
1 |
15/1 000
kpl
|
52,0 |
| Sikarit ja pikkusikarit |
2 |
- |
24,0 |
| Piippu- ja savuketupakka |
3 |
8/kg |
50,0 |
| Savukkeiksi käärittävä hienoksi
leikattu tupakka
|
4 |
8/kg |
52,0 |
| Savukepaperi |
5 |
- |
62,0 |
| Muu tupakkaa sisältävä tuote |
6 |
- |
62,0 |
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Päivi Räsänen /kd
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Leea Hiltunen /kd
- Ismo Seivästö /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Leena Rauhala /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Sakari Smeds /kd