Suomen kansalliset raja-arvot julkisissa hankinnoissa kilpailutettavien tavara- ja palveluhankintojen osalta ovat käytännön toiminnan kannalta hyvin matalat. Tavaroiden ja palveluiden osalta kansallisesti päätetty raja-arvo on 15 000 euroa ilman arvonlisäveroa, sosiaali- ja terveyspalveluissa 50 000 euroa ja rakennusurakoissa 100 000 euroa. Nämä raja-arvot näkyvät erityisesti kuntien hankinnoissa, joissa jo merkitykseltään pienenkin tavaraerän tai palvelun tilaaminen edellyttää kilpailutusmenettelyä. Samalla kilpailutusosaaminen kunnissa on heikkoa, eikä kriteeristöjä osata määritellä hankinnan kannalta olennaisiin asioihin keskittyväksi ja tulkintamahdollisuuksiltaan selviksi.

Markkinaoikeutta kuormittavien valitusten määrä on selvä merkki huonosta hankintaosaamisesta, mutta samalla valituksen kohteina olevien hankintojen arvot valitusprosessin kestoon ja kustannuksiin nähden kertovat, että hankintalakia sovelletaan nykyisellään aivan liian pieniin hankintoihin. Kansalliset raja-arvot on mahdollisesti alkujaankin asetettu turhan tiukoiksi etenkin tavaroiden osalta, mutta ne ovat myös jääneet jälkeen hintojen ja toimintojen kehityksestä.

Julkisista hankinnoista annetun lain tavoitteena on ollut estää korruptiota ja muunlaista kilpailua vääristävää suosintaa. Tässä suhteessa se toimineekin hyvin, kun kyseessä ovat suuret useiden satojen tuhansien eurojen hankinnat, mutta yksittäisten kopiokoneiden tai muiden vastaavien hankintojen kannalta raja hankaloittaa tarpeettomasti kuntien toimintaa. Hankintojen valmistelun ja mahdollisen valituskäsittelyn kustannukset rasittavat huomattavasti kuntien taloutta ja tulevat aina jossakin muodossa veronmaksajien maksettaviksi. Lisäksi valitukseen johtanut hankinta viivästyy useista kuukausista jopa yli vuoteen hankaloittaen normaalia toimintaa myös sitä kautta. Onkin perusteltua korottaa tavara- ja palveluhankintojen kilpailutusrajaa niin, että kilpailutusta sovelletaan vasta merkitykseltään huomattaviin hankintoihin.