Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.23

Lakialoite LA 93/2017 vp 
Sari Tanus kd ym. 
 
Lakialoite laiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Takuueläkkeestä annetun lain (703/2010) mukaan täysimääräinen takuueläke on 612,16 euroa kuukaudessa. Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen, jos kaikki hänen eläkkeensä ennen verotusta jäävät takuueläkkeen alle. Hallituksen esittämä takuueläkkeen korotus nostaa takuueläkkeen määrää 15 eurolla kuukaudessa. Pienen korotuksen jälkeenkin takuueläkkeen määrä jää noin 775 euroon kuukaudessa, kun se tällä hetkellä on 760,26 euroa/kk. 

Pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa tulee parantaa hallituksen esitystä enemmän. Tuntuva korotus takuueläkkeeseen helpottaisi merkittävästi monen eläkeläisen mahdollisuuksia selvitä arjesta. Takuueläkkeen kaavailtua suurempi korotus on perusteltua, kun ottaa huomioon muut hallituksen päätökset, jotka lisäävät eläkeläisten kuluja. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esittää hallituksen 15 euron korotuksen päälle 30 euron korotusta. Tällöin kokonaiskorotus olisi 45 euroa/kk ja takuueläkkeen taso nousisi yli 800 euroon kuukaudessa. Esitetty reformi lisäisi valtion eläkemenoja 51 miljoonalla eurolla, mutta vähentäisi samalla toimeentulotukimenoja 3 miljoonalla eurolla ja asumistukimenoja 8 miljoonalla eurolla ja lisäisi verotuottoja 1,3 miljoonalla eurolla. Reformi kasvattaisi näin ollen julkisen talouden menoja noin 38 miljoonalla eurolla. 

Esitys sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki takuueläkkeestä annetun lain 8 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan takuueläkkeestä annetun lain (703/2010) 8 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1451/2015, seuraavasti: 
8 § 
Takuueläkkeen määrä 
Täysimääräinen takuueläke on 657,16 euroa kuukaudessa. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 17.11.2017 
Sari Tanus kd 
Päivi Räsänen kd 
Peter Östman kd 
Sari Essayah kd 
Antero Laukkanen kd