Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.46

Lisätalousarvioaloite LTA 1/2020 vp 
Timo Heinonen kok 
 
Lisätalousarvioaloite määrärahan lisäämisestä poliisin toimintamenoihin (5 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus ehdottaa poliisille 5,6 miljoonan euron lisäystä koronavirusepidemiatilanteesta aiheutuviin lisämenoihin. Kokoomus pitää lisäystä hyvänä, mutta riittämättömänä. Kokoomus esittääkin poliisille yhteensä 10,6 miljoonan euron määrärahalisäystä. 

Poliisin tehtävät voivat poikkeusoloissa lisääntyä nopeasti esimerkiksi liikkumisen rajoitusten laajetessa. Kansallisen turvallisuuden turvaamiseksi ja koronaviruksen pysäyttämiseksi vaadittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi olisi hallituksen syytä varautua jo ennakolta poliisin resurssitarpeen kasvuun. Tästä syystä kokoomus esittää poliisille esitetyn määrärahan korottamista 5 miljoonalla eurolla. 

Määrärahaa voitaisiin esimerkiksi käyttää jo eläköityneiden poliisien palkkaamiseksi takaisin kriisiajan tehtäviin tai poliisiammattikorkeakoulussa opiskelevien palkkaamiseksi erilaisiin virassa toimivia poliiseja tukeviin toimintoihin. Lisähenkilöstön palkkakustannusten lisäksi tulee varautua myös poliisimiesten toimintakyvyn edellyttämään varustamiseen ja tarvittavan ajoneuvokaluston kustannuksiin. 

Lisäksi Kokoomus edellyttää, että poliisien koulutusmäärät pidetään kriisinkin aikana tasolla, jolla luvattu 7 850 poliisin määrä voidaan tosiasiallisesti saavuttaa vuonna 2023. Pitkällä aikavälillä Kokoomuksen tavoite on nostaa poliisin henkilötyövuosimäärä nykytasolta noin 1 000 poliisilla yli 8 000 henkilötyövuoteen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 26.10.01 poliisin toimintamenoihin. 
Helsingissä 24.3.2020 
Timo Heinonen kok