Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.46

Lisätalousarvioaloite LTA 11/2020 vp 
Timo Heinonen kok 
 
Lisätalousarvioaloite määrärahan lisäämisestä taiteen ja kulttuurin avustuksiin (40 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Luovat alat ovat ahdingossa. Poikkeusolojen takia Suomessa on rajoitettu kaikkia yli kymmenen hengen kokoontumisia 13.5.2020 asti. Toimet ovat välttämättömiä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, mutta ne ovat osuneet vakavasti kulttuurialaan. Vaikka uusia etäyhteyksin järjestettäviä kulttuurimuotoja on alettu kehittää, ei tämä ole kaikille alalla toimiville mahdollista.  

Eri arvioiden mukaan koronaviruksen aiheuttama taloudellinen tappio taide- ja kulttuurialalle on lähes 100 miljoonaa euroa. On myös otettava huomioon, että poikkeusolosuhteet saattavat johtaa siihen, että erilaisia taidemuotoja ja niiden toteuttamista joudutaan ajamaan alas. Tällöin myöhemmässä vaiheessa annettu tuki ei välttämättä enää mahdollista toiminnan jatkamista. Täsmätukea tarvitaan akuutin kriisin vahinkojen minimoimiseksi. 

Hallituksen lisätalousarviossa on oikeansuuntaisia panostuksia kulttuurin ja taiteen hätähuutoon. Esitetty noin 40 miljoonaa euroa ei kuitenkaan riitä kompensoimaan niitä menoja, joita koronakriisistä alalle aiheutuu. Erityisen suuressa hädässä ovat taiteilijat itse, koska heidän toimeentulonsa on riippuvainen konserteista, näyttelyistä ja esityksistä sekä mahdollisuudesta esiintyä yleisölle. Nyt kun yleisötilaisuuksia on rajoitettu merkittävästi, kohdistuvat ansionmenetykset juuri tähän kohderyhmään. Hallituksen tarjoamat yritystoiminnan tukimuodot eivät sovellu kaikille taiteilijoille toimeentulon turvaamiseksi.  

Taiteella on itseisarvo sinänsä. Kokoomus pitää välttämättömänä, että luovien alojen ahdinkoon vastataan riittävillä määrärahalisäyksillä, jotta taiteen tekeminen voidaan turvata yli koronavirustilanteesta aiheutuvien rajoitusten. Siksi esitämme 40 miljoonan euron lisämäärärahaa, eli kulttuurin tukirahojen tuplaamista yhteensä noin 80 miljoonaan euroon. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 40 000 000 euroa momentille 29.80.50 taiteen ja kulttuurin avustuksiin. 
Helsingissä 14.4.2020 
Timo Heinonen kok