LISÄTALOUSARVIOALOITE 114/2008
vp
LTA 114/2008
vp - Matti Kangas /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen aravarahoitteisten vuokra-asuntojen
rakentamisen käynnistämiseen
Eduskunnalle
Rakennusmarkkinoiden taantuma on tehnyt rahoittajat
varovaisiksi ja se uhkaa käytännössä pysäyttää rakentamisen
Suomessa. Erityisesti kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute on
suuri, mutta rakentaminen jää nykyisessä markkinavetoisessa
tilanteessa tekemättä. Rahoituskriisi näkyy
pankkien rakentamiseen antaman lainoituksen pysähtymisenä ja
pankkien korkomarginaalien rajuna nousuna.
Vuoden 2008 kolmannella lisätalousarviolla ehditään
käynnistämään valtion elvytys
edullis-ten vuokra-asuntojen rakentamiseksi. Näin taloussuhdanteen
vasta ollessa kääntymässä taantumaan
voidaan estää talouskriisin eskaloitumista ja
rakennusalan työttömyyden syntymistä ja leviämistä muualle
reaalitalouteen.
Aravalain (1189/1993) tarkoittama
valtion rahoittamien vuokra-asuntojen rakentaminen on tässä tilanteessa
käynnistettävä viivyttelemättä antamalla
lainoitusvaltuutus valtion asuntorahastolle. Hallituksen vuokra-asuntotuotannon
edistämiseksi tässä kolmannessa lisätalousarviossa esittelemä 62,5
miljoonan euron takausvaltuutus on riittämätön,
tehoton ja lisäksi valtiolle korkeariskinen tapa tukea
rahoituslaitoksia, kun valtio voisi hyväksi osoittautuneella
aravamenettelyllä käynnistää rakentamisen
uudelleen. Aravarahoituksella rakentaminen käynnistettäisiin
varmasti ja tehokkaasti ilman epävakaita ja kolmansia osapuolia
hyödyttäviä rahoituslaitoksia, joiden
kaltaisten laitosten holtiton luototus on aiheuttanut käsillä olevan
rahoituskriisin. Takaukset voivat käydä kalliiksi.
Myös aravarahoituksen tuotto valtiolle on varsin kohtuullinen
suhteutettuna sen käynnistä-mään
taloudelliseen toimeliaisuuteen, talouskasvuun ja koteja tarvitsevien
kansalaisten tukemiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 kolmanteen
lisätalousarvioon momentille 35.20.60 lisäyksenä 250 000 000
euroa aravarahoitteisten vuokra-asuntojen rakentamisen käynnistämiseen.
Helsingissä 10 päivänä marraskuuta
2008
- Matti Kangas /vas
- Matti Kauppila /vas