LISÄTALOUSARVIOALOITE 130/2010 vp

LTA 130/2010 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen jäissä kulkevan sisävesiliikenteen alustyypin suunnitteluun, kehittämiseen ja rakentamiseen

Eduskunnalle

Suomi on laajojen sisävesireittien maa, josta Saimaan vesistöltä on kansainvälinen meritieyhteys. Muilla sisävesireiteillä olisi kehitettävissä merkittävää kuljetusliikennettä esimerkiksi puutavara- ja bioenergiakuljetuksiin. Suomen sisävesillä tällä hetkellä liikennöivät pääosin ulkomaiset alukset ja suomalainen kalusto kaipaisivat kehittämistä. Suomessa on innovatiivisia ideoita mm. Lappeenrannan teknisen yliopiston toimesta. Tarvittaisiin vain yksilöityä suunnittelua, kehitystyötä ja ennen kaikkea alusten rakennustoimintaa. Suomalaisia aluksia voitaisiin käyttää myös aikanaan teollisena vientituotteena. Kansainvälisesti kehitetään voimakkaasti sisävesiliikennettä logistisesti tehokkaana ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona. Suomessa tulisi yrittäjien, oppilaitosten ja viranomaisten olla tässä kehitystyössä aktiivisesti mukana. Kaikkeen tähän olisi valmiuksia jo nyt esimerkiksi Keuruun kaupungissa olevan metalliteollisuuden yrittäjien toimesta ja myös yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2011 lisätalousarvioon momentin  32.30.46 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää sisävesiliikenteen uusien alustyyppien kehittämiseen ja suunnitteluun sekä aluksien ja niiden innovatiivisten osien valmistukseen, suunnitteluun ja tuotekehittelyyn.

Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 2011

  • Lauri Oinonen /kesk