LISÄTALOUSARVIOALOITE 16/2001
vp
LTA 16/2001
vp - Olli Nepponen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen Suomen
kansainväliseen kriisinhallintaan nimettyjen joukkojen kuljetusyksikön
kehittämiseen
Eduskunnalle
Suomi on sitoutunut pitämään
yllä valmiutta lähettää jääkäripataljoona
kriisinhallintatehtävään 1.1.2003 alkaen
ja luoda muut joukot valmiiksi vuoden 2003 aikana osana EU:n kriisinhallintajärjestelmää.
Kriisinhallintaan suunniteltujen joukkojen tarvitseman lisäkaluston,
varustuksen ja muun materiaalin hankintoja ei ole mahdollista sisällyttää puolustusmateriaalihankintamomentin
varoilla toteutettaviin hankkeisiin.
Kuljetusyksikön kehittäminen laajentaa Suomen
mahdollisuuksia osallistua erilaisiin rauhanturvaoperaatioihin ja
tarjoaa osallistumismahdollisuuden sellaisiinkin, ensisijaisesti
EU-johtoisiin operaatioihin, joiden voimankäyttösäännökset
eivät "taistelujoukkojen" osalta ole Suomen hyväksyttävissä.
Kuljetuskykyisistä yksiköistä on rauhanturvaoperaatioissa
jatkuva puute.
Kuljetusyksikölle hankitaan varustuksesta puuttuvaa,
kansainvälisissä rauhanturvaoperaatioissa
tarvittavaa kalustoa, pääasiassa ajoneuvoja ja
lavetteja. Hankittavan kaluston kokonaishinta on noin 90 milj. markkaa.
Kuljetusyksikkö on saatava operatiiviseksi vuoden 2003
aikana. Kuljetusyksikön kaluston toimitusaika on käytännössä 18
kuukautta, joten hankinnat on tehtävä kesällä 2001,
jotta kalusto on käytettävissä vuoden
2003 alussa. Nyt esitettävä hanke on osa kuljetusyksikön
tilausvaltuutta, jolle jatkoa tulee saada vuoden 2002 talousarviossa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2001 lisätalousarvioon
momentille 27.30.22 lisäyksenä 20 000 000
markkaa Suomen kansainväliseen kriisinhallintaan nimettyjen
joukkojen kuljetusyksikön kehittämiseen.
Helsingissä 22 päivänä toukokuuta
2001
- Olli Nepponen /kok
- Reijo Laitinen /sd