LISÄTALOUSARVIOALOITE 19/2001
vp
LTA 19/2001
vp - Leena Rauhala /skl ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen koululaisten
terveyden turvaamiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen
Eduskunnalle
Lapsissa ja nuorissa on Suomen tulevaisuus ja turva.
Lasten ja nuorten huolestuttavassa määrinlisääntynyt
häiriökäyttäytyminen on yhteiskunnassamme
asia, johon tulisi saada käänteentekevä muutos.
Muun muassa nuorten lisääntynyt tupakointi, alkoholin
holtiton käyttö, huumeet, syömishäiriöt
ja syrjäytyminen ovat esimerkkejä häiriintyneen
kasvun ja kehityksen seurauksista.
Koululla on tärkeä merkitys lapsen ja nuoren kasvulle
ja kehitykselle. Koulu olisikin ymmärrettävä merkittäväksi
oppilaiden kasvuun ja kehitykseen sekä mielenterveyteen
vaikuttavaksi ympäristöksi. Siksi terveen kasvun
ja kehityksen turvaamisessa sekä lasten ja nuorten mielenterveyden
edistämisessä tarvitaan myös kouluun kohdistuvia
interventioita.
Oppilashuollossa ja terveystarkastuksissa tulisi suoraan kysyä lasten
ja nuorten kokemuksia mm. heidän kokemastaan hyvinvoinnista,
koulukiusaamisesta ja syrjäytymisestä. Koulukiusaamisen
ja syrjäytymisen vähentämiseksi olisi
ryhdyttävä aktiivisiin toimenpiteisiin, ja siksi
riittävät resurssit näiden kipeiden ongelmien
poistamiseksi tulisi turvata.
Lasten ja nuorten syrjäytyminen on vaikea yhteiskunnallinen
ongelma, jonka ehkäisemiseen tulee tarttua kaikin mahdollisin
keinoin. Koululla on tärkeä merkitys syrjäytymisen
ehkäisyssä, sillä koulusta syrjäytyminen
johtaa usein taloudelliseen ja työelämästä syrjäytymiseen.
Koulusta syrjäytyminen on ensisijaisesti koulun ja oppilaan
välisen suhteen ongelma, johon vaikuttavat mm. oppilaan
erityispiirteiden huomioon ottaminen opetuksessa, opetuksen toimintatavat
ja piilotavoitteet sekä oppilaan kotitausta kaikkine yhteiskunnallisine
tekijöineen.Tämän vuoksi koulujen resursseja
tulisi lisätä, jotta ne voisivat selvitä opetus-
ja kasvatustavoitteistaan ja olla tärkeänä tekijänä ehkäisemässä syrjäytymistä yhteiskunnassa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2001 lisätalousarvioon
momentille 29.40.30 lisäyksenä 8 000 000
markkaa koululaisten terveyden turvaamiseen ja syrjäytymisen
ehkäisemiseen.
Helsingissä 22 päivänä toukokuuta
2001
- Leena Rauhala /skl
- Leea Hiltunen /skl