LISÄTALOUSARVIOALOITE 19/2002 vp

LTA 19/2002 vp - Liisa Hyssälä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pitkien potilasjonojen purkamiseen

Eduskunnalle

Sairaaloiden potilasjonoissa tutkimukseen ja hoitoon pääsyä odottaa tällä hetkellä noin 140 000 potilasta. Osa heistä on välittömän hoidon tarpeessa. Erityisen vakava on tilanne sydänleikkausjonoissa olevilla potilailla. Monilla heistä on vaara menehtyä hoidon viivästyessä.

Leikkausjonoissa olevat potilaat elävät epätietoisuudessa ja kokevat turhia kärsimyksiä hoidon pitkittyessä. Lisäksi yhteiskunnalle syntyy suuria kustannuksia, kun henkilö odottaa kotona sairauspäivärahan turvin hoitoon pääsyä ja mahdollisuutta palata työhönsä. Leikkausjonojen purkamisen avulla voidaan tehdä säästöjä.

Sairaanhoitopiirit ovat arvioineet, että tutkimus- ja hoitojonojen purkamiseen tarvitaan lisämäärärahaa vuosille 2002—2003 noin 130 miljoonaa euroa, jotta potilaat eivät joutuisi odottamaan hoitoon pääsyä yli kolmea kuukautta. Esimerkiksi lonkan ja polven tekonivelleikkausta odottaa yli kolme kuukautta noin 7 200 potilasta. Pelkästään tämän jonon purkamiseen tarvittaisiin noin 50 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö esitti tälle vuodelle hoitojonojen purkamiseen 30 miljoonaa euroa.

Kansalaisten oikeus päästä tutkimuksiin ja sairauden edellyttämään hoitoon viipymättä on turvattava riittävillä määrärahoilla potilasjonojen purkamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 lisätalousarvioon momentille  33.32.37 lisäyksenä 5 000 000 euroa pitkien potilasjonojen purkamiseen.

Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2002

  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Maria Kaisa Aula /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk