Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.52

Lisätalousarvioaloite LTA 2/2017 vp 
Krista Kiuru sd ym. 
 
Lisätalousarvioaloite määrärahan lisäämisestä ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (12 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Talouden kasvu perustuu Suomessa ennen kaikkea tuottavuuden kasvuun, ja sen ytimessä on korkea osaaminen. Pulaa osaavista ihmisistä ei saa päästää kasvun pullonkaulaksi. Riittävä osaamisen taso edellyttää vahvaa pohjakoulutusta kaikille. Sen lisäksi koulutusjärjestelmän on vastattava joustavasti paikallisen elinkeinoelämän osaamistarpeisiin tasapuolisesti kaikilla alueilla. Tässä tarvitaan julkisen sektorin, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyötä. 

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rooli on tärkeä alueiden elinkeinoelämän osaamistarpeisiin vastaamisessa. Ammattikorkeakoulujen, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyössä toteutettavilla hankkeilla voidaan parhaimmillaan vahvistaa paikallista talouskasvua. Tarpeita tällaisten yhteisten hankkeiden toteuttamiseen on laajasti eri puolilla maata, ja hankkeita tulisi saada liikkeelle tasapuolisesti eri puolilla maata.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 12 000 000 euroa momentille 29.40.20 paikallista elinkeinoelämää tukevaan ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. 
Helsingissä 5.6.2017 
Krista Kiuru sd 
Pia Viitanen sd 
Maria Tolppanen sd 
Timo Harakka sd 
Harry Wallin sd 
Katja Taimela sd 
Riitta Myller sd 
Jukka Gustafsson sd 
Joona Räsänen sd 
Antti Lindtman sd 
Eero Heinäluoma sd 
Tuula Haatainen sd 
Sirpa Paatero sd 
Antti Rinne sd 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Ville Skinnari sd 
Suna Kymäläinen sd 
Ilkka Kantola sd 
Lauri Ihalainen sd 
Mika Kari sd 
Satu Taavitsainen sd