Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.53

Lisätalousarvioaloite LTA 2/2018 vp 
Ozan Yanar vihr 
 
Lisätalousarvioaloite määrärahan lisäämisestä varsinaiseen kehitysyhteistyöhön (90 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus esittää lisätalousarvioesityksessään, että päästökauppatuloja arvioidaan kertyvän 90 milj. euroa budjetoitua enemmän. Lisäys johtuu päästöoikeuden hinta-arvion noususta. Päästöhuutokauppa alkaa toimia aiempaa paremmin ja siitä saatavat tulot lisääntyä, joten päästökauppatulot tulisi ohjata varsinaiseen kehitysyhteistyöhön.  

Kuluvalla kaudella hallitus on tehnyt mittavat leikkaukset kehitysyhteistyön rahoitukseen. Näillä päätöksillä kehitysyhteistyön rahoitustaso on pudonnut kauemmas YK:n suosittamasta 0,7 %:n tasosta. Vuonna 2014 Suomi saavutti jo 0,6 prosentin tason ohjaamalla mm. päästöhuutokauppatuloja kehitysyhteistyöhön. 

Kehitysyhteistyön tavoite on köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen. On tärkeää varmistaa, ettei Suomi liu'u enää yhtään kauemmas hallitusohjelmaan kirjatusta 0,7 prosentin tavoitteesta ja että Suomi kantaa oman osuutensa kansainvälisen ilmastorahoituksen järjestämisestä.  

YK:n hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet sekä Pariisin ilmastosopimus edellyttävät kehittyneiltä mailta lisää rahoitusta ilmastonmuutoksen torjuntaan. Edellisen hallituksen aikana luotiin yksi innovatiivisista kehitysyhteistyön rahoitusvälineistä, päästöhuutokauppatulojen käyttäminen kokonaisuudessaan kehitysrahoitukseen, ennen kaikkea kansainvälisiin ilmasto- ja ympäristöhankkeisiin. Tämä suomalainen innovaatio on saanut laajaa kiitosta maailmalla, ja lisäpanostus auttaisi nostamaan Suomen ilmastorahoitusta, joka on ollut selvästi laskussa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 90 000 000 euroa momentille 24.30.66 varsinaiseen kehitysyhteistyöhön. 
Helsingissä 5.6.2018 
Ozan Yanar vihr