LISÄTALOUSARVIOALOITE 37/2014 vp

LTA 37/2014 vp - Reijo Hongisto /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ns. Koveron risteyksen muuttamiseen eritasoliittymäksi Lapualla

Eduskunnalle

Valtatiellä 19 sijaitseva ns. Koveron risteys Lapualla on osoittautunut erittäin kolariherkäksi ja vaaralliseksi. Tästä risteyksestä lähtee Huhtalantie kaupungin keskustaan ja Vasunmäentie Kuortaneen suuntaan. Risteyksen alueella sijaitsee myös vilkas, 24 tuntia vuorokaudessa avoinna oleva huoltoasema. Risteys on valtatien suunnassa ja poikittaissuunnassa liikennetiheydeltään vilkas. Vaaratilanteita aiheuttaa erityisesti rekka- ja säiliöautojen sekä linja-autojen usein tapahtuva kääntyminen kaupunkiin ja huoltoasemalle sekä sieltä takaisin valtatien liikenteen joukkoon.

Koveron risteyksen eritasoliittymän suunnitelmat ovat valmiit, ja risteyksen rakennustöiden alkamisajankohtaa on jostain syystä siirretty tulevaisuuteen. Ottaen huomioon kyseisen risteyksen vaarallisuus ja valtatien 19 vilkas liikenne tulisi eritasoliittymän rakentaminen käynnistää pian.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 lisätalousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 400 000 euroa Lapualla sijaitsevan ns. Koveron risteyksen eritasoliittymän rakentamiseen.

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2014

  • Reijo Hongisto /ps