LISÄTALOUSARVIOALOITE 39/2012 vp

LTA 39/2012 vp - Jari Lindström /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja vaikeasti työllistyvien oppisopimuskoulutuksen lisäämiseen ja työpaikkayhteyshenkilöiden palkkaamiseen

Eduskunnalle

Erityisesti nuorten syrjäytymisen ennalta ehkäisyyn on löydettävä toimivia keinoja. Jokainen lopullisesti syrjäytyvä ja sitä kautta moni ongelmainen nuori tarkoittaa miljoonaluokan kustannuksia, yksilön ja omaisten hädästä ja tuskasta puhumattakaan. Oppisopimuskoulutus on yksi tehokkaimmista keinoista nuorten motivoinnissa ja ammatillisen koulutuksen hankintaväylistä. Syrjäytyminen tarkoittaa siirtymistä vaikeasti työllistettäväksi, joita Suomessa on n. 140 000 erilaisten työllistämistukitoimenpiteiden kierteessä.

Vaikeasti työllistyvien ryhmään luetaan pitkäaikaistyöttömät, toistuvaistyöttömät, toimenpiteiltä työttömäksi palanneet ja toimenpiteillä toistuvasti kiertävät henkilöt.

Oppisopimuskoulutuksella voidaan rakentaa yksilöllisiä, motivoivia koulutuksia. Oppisopimuskoulutuksen onnistuminen edellyttää, että oppisopimustoimistoilla on mahdollisuus markkinoida koulutusmallia ja etsiä erityistarpeisiin tarkoitettuja oppisopimustyöpaikkoja. Nykyiset resurssit ovat riittämättömät. Suomessa on n. 80 oppisopimustoimistoa, verkosto on laaja, mutta erityisesti suuremmissa kaupungeissa tarvitaan lisäresursseja aktiiviseen työpaikkojen etsintään.

Esitämme määrärahaa viidentoista (15) uuden henkilön palkkaamiseen keskeisiin oppisopimustoimistoihin nuorten työpaikkayhteyshenkiöiksi ja kullekin henkilölle 50 000 käyttömäärärahaa, siis yhteensä 1 500 000 euroa vuoden ajaksi.

Tavoitteena on, että kukin työpaikkayhteyshenkilö löytää yksilöllisesti hakien syrjäytymisvaarassa oleville tai pitkäaikaistyöttömille nuorille 70 oppisopimuspaikkaa vuoden aikana. Yhden oppisopimuskoulutuksen hinta on n. 5 500 euroa. Oppisopimuskoulutus on oppilaitoskoulutukseen verrattuna n. 55 % edullisempaa ja syrjäytymisvaarassa oleville ja pitkäaikaistyöttömille huomattavasti tehokkaampi keino kouluttautua ja työllistyä. Koulutuksen määrärahaa tarvitaan 5 775 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon momentille  32.30.51 lisäyksenä 7 275 000 euroa oppisopimuskoulutuksen järjestämiseen syrjäytymisvaarassa oleville tai pitkäaikaistyöttömille nuorille sekä 15 työpaikkayhteyshenkilön palkkaamista tarvittavien oppisopimustyöpaikkojen hankintaan ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että momentin määrärahasta osoitetaan kullekin työpaikkayhteyshenkilölle 50 000 euroa oppisopimustyöpaikkojen hakuun.

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2012

  • Jari Lindström /ps