Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.47

Lisätalousarvioaloite LTA 44/2018 vp 
Tytti Tuppurainen sd 
 
Lisätalousarvioaloite määrärahan lisäämisestä poliisin toimintamenoihin Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseen (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Äärioikeiston ja uusnatsismin nousu Euroopassa ja muualla maailmassa on luonut turvattomuutta Helsingin juutalaisessa seurakunnassa. Pittsburghissa Yhdysvalloissa 11 ihmistä kuoli 27.10.2018 tapahtuneessa ammuskelussa synagogassa, ja juutalaisiin kohdistuneet sekä muut rasistiset viharikokset ovat yleistyneet useissa Euroopan maissa. Myös Suomen juutalaisten huoli omasta turvallisuudestaan on kasvanut yhteisön sisällä kuluvalla vuosikymmenellä. Tämän vuoksi Helsingin juutalaisen seurakunnan on täytynyt varautua turvallisuusmenoihin oman ilmoituksensa mukaan 200 000 eurolla. Tilanteen vakavuutta kuvaa, että seurakunta joutui lokakuussa 2018 keräämään jäseniltään 90 000 euroa vartijoiden palkkoihin ja muihin turvallisuusmenoihin. 

Ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen on valtion perustehtävä. Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus turvallisuuteen. Mikäli jollakin ihmisryhmällä on erityinen syy pelätä turvallisuutensa puolesta, on valtiolla velvollisuus erityistoimiin heidän turvallisuutensa takaamiseksi. Lisäksi juutalaisyhteisön toiminnan turvaaminen on perustuslain 11 §:n mukaisen uskonnonvapauden turvaamista. Suomen juutalaiset saivat täydet kansalaisoikeudet vasta sata vuotta sitten, tammikuussa 1918. Näitä oikeuksia on yhä vaalittava. 

Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen juutalaisyhteisön turvallisuuden takaaminen edellyttää monenlaisia toimia. Helsingin synagogan ja sen yhteydessä olevien palveluiden fyysistä turvallisuutta on kohennettava. Internetissä tapahtuvaa antisemitistisiin viharikoksiin yllyttämistä on torjuttava lisätyllä verkkovalvonnalla. Toimien keskinäinen painotus on tarkoituksenmukaista jättää poliisille. Lisämäärärahan osoittamisella nimenomaisesti juutalaisvastaisen rikollisuuden torjumiseen on kuitenkin erityistä merkitystä.  

Määrärahan lisäyksen mitoituksessa kohtuullinen vertailukohta on Helsingin juutalaisen seurakunnan oma panostus turvallisuuteen: 200 000 euroa. Poliisille osoitettavasta 200 000 euron siirtomäärärahasta merkittävä osa jäisi käytettäväksi vuonna 2019. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 26.10.01 poliisin toimintamenoihin Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseen.  
Helsingissä 12.11.2018 
Tytti Tuppurainen sd