LISÄTALOUSARVIOALOITE 46/2013
vp
LTA 46/2013
vp - Arto Pirttilahti /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
3 parantamiseen runko-tietasoiseksi välillä Tampere—Vaasa,
Hämeenkyrön ohitustie
Eduskunnalle
Tampere—Vaasa -yhteysvälin suunnitellut
investoinnit sisältävät ohituskaistoja,
keskikaiteita, paikallisen liikenteen erottamista päätieliikenteestä,
liittymien uudistamista, pohjavesisuojauksia, meluesteiden rakentamista
ja valaistuksen lisäämistä. Valtatien
3 yhteysvälillä Ylöjärvi—Vaasa
on isoja puutteita liikenneturvallisuudessa ja liikenteen sujuvuudessa.
Tie on kaikilla liikenneturvallisuuden tunnusluvuilla mitattuna tuntuvasti
muita valtateitä vaarallisempi.
Valtatien 3 yhteysväli Tampere—Vaasa on liikennepoliittisen
selonteon vuosien 2016—2022 suunnitteluohjelmassa lukuun ottamatta
Laihian risteysjärjestelyjä, jotka ovat
jo vuosien 2012—2015 kehittämisohjelmassa. Suunnittelun uudelleenarviointi
tehdään vuonna 2013. Yhteysvälin suunnittelu
on jo aiemmin ollut hyvin pitkällä ja investointien
aloittaminen olisi ollut jo mahdollista. Yhteysvälin kokonaisinvestoinnin kustannukset
ovat ennen uudelleenarviointia olleet 185 miljoonaa euroa.
Ensimmäisenä uutena investointikohteena oleva
Hämeenkyrön ohitustie (noin 10 km) on valmis aloitettavaksi
nopealla aikataululla. Hämeenkyrön Kirkonkylän
kohdalla vuorokausiliikenne on noin 11 000 ajoneuvoa, josta
raskaan liikenteen määrä on noin 1 000
ajoneuvoa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio kapeana nelikaistaisena
keskikaiteellisena valtatienä on noin 61 miljoonaa
euroa, mistä Hämeenkyrön kunnan rahoitusta
on noin 1,4 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 lisätalousarvioon
momentille 31.10.77 lisäyksenä 2 000 000 euroa valtatien
3 parantamiseen runkotietasoiseksi välillä Tampere—Vaasa,
Hämeenkyrön ohitustie.
Helsingissä 28 päivänä toukokuuta
2013
- Arto Pirttilahti /kesk
- Mikko Savola /kesk