LISÄTALOUSARVIOALOITE 5/2004
vp
LTA 5/2004
vp - Matti Kangas /vas
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen peruskoulujen
luokkakokojen pienentämiseen
Eduskunnalle
Lapset ovat kansakunnan tärkein tulevaisuuden investointi.
Koulujen ylisuuret luokkakoot haittaavat oppilaiden keskittymistä ja
oppimista. Häiritsevän käyttäytymisen
taustalla on usein isojen luokkakokojen aiheuttama pitkästyminen ja
yksilöllisen opetuksen puute.
Vanhemmat ovat kasvavassa määrin olleet kiinnostuneita
lastensa koulutuksesta, ja he ovat ryhtyneet vaatimaan hyvätasoista
opetusta ja pienempiä luokkakokoja lastensa kouluihin.
Suomessa perusopetuslaissa ei säästösyistä ole
määritelty koululuokille maksimikokoja, mutta
joidenkin asiantuntijoiden suositus maksimikooksi on 20 oppilasta.
Tämä suositus ei käytännössä toteudu,
koska luokkien koko voi olla jopa 30—35 oppilasta. Kaikki
tutkimukset osoittavat, että ryhmäkokoa varsinkin
esiopetuksessa ja perusopetuksessa pitää pienentää.
Opettajien ja koulunkäyntiavustajien lisäpalkkaamisella
luokkakokoja voidaan pienentää. Pienemmät
luokkakoot tekevät mahdollisiksi yksilölliset
opetusmenetelmät.
Euroopan mittakaavassa Suomen luokkakokoja pienemmät
luokkakoot perusopetuksessa on esimerkiksi Belgiassa, Italiassa,
Itävallassa, Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa ja Unkarissa. Näissä maissa
lasten oppimista edistetään paremmin kuin Suomessa
pitämällä luokkakoot kohtuullisina.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 lisätalousarvioon
momentille 29.40.21 lisäyksenä 800 000
euroa peruskoulujen luokkakoon pienentämiseen.
Helsingissä 31 päivänä toukokuuta
2004