LISÄTALOUSARVIOALOITE 51/2012 vp

LTA 51/2012 vp - Mika Niikko /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työttömien nuorten henkilökohtaisen ohjauksen lisäämiseen työ- ja elinkeinotoimistoissa Uudellamaalla

Eduskunnalle

Yksi syrjäytynyt nuori maksaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan yhteiskunnalle noin miljoona euroa. Työttömiksi jääneiden nuorten henkilökohtaiseen työhön ja koulutukseen ohjaukseen ei työ- ja elinkeinotoimistoissa paneuduta riittävästi. Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi nuorison tuntevaa ammattitaitoista henkilökuntaa tulee lisätä, ja tämä lisäys tulee kohdentaa erityistukea tarvitsevien nuorten ohjaamiseen. Samalla kustannuksella, joka aiheutuu yhteiskunnalle yhdestä syrjäytyneestä nuoresta, voidaan parantaa työ- ja elinkeinotoimistojen nuorille suunnattuja palveluja huomattavasti.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon momentille  32.30.01 lisäyksenä 1 000 000 euroa työttömien nuorten henkilökohtaisen ohjauksen lisäämiseen työ- ja elinkeinotoimistoissa Uudellamaalla.

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2012

  • Mika Niikko /ps