LISÄTALOUSARVIOALOITE 62/2010 vp

LTA 62/2010 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työttömien sosiaalisen ja terveydellisen toimintakyvyn ylläpitoon

Eduskunnalle

Työttömien määrän raju kasvu asettaa haasteita työttömien yhdistysten taloudelle. Viime vuosina TE-keskusten myöntämiä avustuksia on leikattu ja esimerkiksi Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY on joutunut tämän johdosta lakkauttamaan toimintaansa ympäri Suomea.

Työttömyys on viimeisen vuoden aikana lähtenyt rajuun nousuun ollen jo yli 200 000 henkeä. Työttömien määrän nopea kasvu lisää myös vertaistuen tarvetta. Vertaistuella on henkistä sekä fyysistä jaksamista ylläpitävä voima, joka estää tehokkaasti syrjäytymistä. Tämä on yksi TVY:n kaltaisten järjestöjen ydintehtävä.

Valtiovallan tehtävänä on huolehtia siitä, ettei ketään jätetä yksin. Tämän vuoksi me allekirjoittaneet pidämme välttämättömänä, että valtio varaa riittävän määrärahan käytettäväksi työttömien yhdistyksien hyväksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 kolmanteen lisätalousarvioon momentille  32.30.51 lisäyksenä 50 000 000 euroa työttömien sosiaalista ja terveydellistä toimintakykyä ylläpitävien yhdistysten toimintaan ja hankkeisiin.

Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2010

  • Pentti Oinonen /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pertti Virtanen /ps