LISÄTALOUSARVIOALOITE 7/2009
vp
LTA 7/2009
vp - Bjarne Kallis /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kuntien
sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin
Eduskunnalle
Nopeasti heikentynyt kuntien taloudellinen tilanne
edellyttää kunnilta ja valtiolta toimenpiteitä peruspalvelujen
turvaamiseksi. Kuntien verotulot romahtavat tänä vuonna
2—3 prosenttia miinukselle, mutta kustannusten kasvu pysyy
yhä noin 5 prosentin tasolla. Yhteisöveron vähennys tulee
olemaan arvion mukaan noin 25 prosenttia budjetoidusta.
Pelkästään väestön
ikääntymisen vuoksi kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon
menojen arvioidaan kasvavan vuosina 2008—2011 noin 570
miljoonaa euroa. On selvää, että kunnat eivät
selviä nykyrahoituspohjalla peruspalvelujensa rahoittamisesta.
Useissa kunnissa valmistellaan säästö-
ja sopeutustoimia, ja on todennäköistä,
ettei talouskehitystä heikentäviltä lomautuksilta,
palvelujen alasajolta, investointien leikkaamiselta ja merkittäviltä veronkorotuksilta
voida tällä rahoituspohjalla välttyä.
Kunnat eivät kykene turvaamaan kuntapalvelujen laatua ja
saatavuutta ilman, että valtio lisää valtionosuuksia
tänä ja ensi vuonna selkeästi lisätalousarviota
enemmän. Hallituksen elvytyspaketti jopa lisää joiltakin
osin kuntien menoja.
Tarkastusvaliokunnan yksimielinen mietintö viime syksyltä kuvasi
selkeästi, miten kohtalokkaan yhdistelmän muodostavat
vahva kunnallinen autonomia, löysät puitelait
ja niukka valtionrahoitusosuus sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden
kannalta. Laatusuositukset jäävät monessa
kunnassa toteuttamatta resurssien puutteessa ja kehittämishankkeiden
vaikutus loppuu, kun projekti on ohi. Valiokunnan mukaan kansalaisten
perusoikeudet riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin
eivät toteudu. Lisäpanostukset korotettujen valtionosuuksien
kautta ovat välttämättömiä niin
kuntien perusterveydenhuollossa, kouluterveydenhuollossa, mielenterveyspalveluissa,
päihdepalveluissa, lapsiperheiden ennaltaehkäisevissä palveluissa,
vanhusten hoidossa, omaishoidossa kuin toimeentulotuessakin.
Liian pienet resurssit kuormittavat kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden
työntekijöitä. Työterveyslaitoksen
viime kesänä julkistetun tutkimuksen mukaan kunta-alan
sairauspoissaolot kääntyivät toissa vuonna
selvään nousuun ja nousu jatkuu edelleen. Nousu
on ollut erityisen jyrkkä sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden
kohdalla. Tämän vuosikymmenen alkupuolen aikana
on menetetty sairauspoissaoloina jo 24 000 työvuotta
sairastamisiin.
Kuntien tuottamien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus on
selvästi alimitoitettu. Viime vuosikymmeneltä aina
vuoteen 2007 asti hallitukset leikkasivat kuntien valtionosuuksien
indeksitarkistuksia. Vaikka parina viime vuonna indeksikorotukset
on maksettu täysimääräisinä, ei
vuosien jälkeenjääneisyyttä ole
korvattu. Hallitukset ovat lyhentäneet valtionvelkaa kohtuuttomasti
velkaannuttamalla kuntia. Hallitus ei voi väistää vastuutaan,
sillä hallituksen käsissä on niin lakien
säätäminen kuin kuntien taloudellisten
mahdollisuuksien turvaaminen. Valtion tulee tässä tilanteessa
osoittaa selkeä lisämääräraha kuntien
valtionosuuksiin sosiaali- ja terveystoimen palveluiden järjestämisen
turvaamiseksi. Kansalaisen oikeudet saada näitä palveluja
tulee turvata riittävillä resursseilla. Sosiaali-
ja terveyspalvelujen parantamista ei myöskään
tule nähdä jakopolitiikkana, vaan investointina
kansalaisten hyvinvointiin, terveyteen ja työkykyyn ja
siten myös panostuksena talouskasvuun.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 lisätalousarvioon
momentille 33.60.30 lisäyksenä 200 000 000
euroa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin.
Helsingissä 9 päivänä helmikuuta
2009
- Bjarne Kallis /kd
- Leena Rauhala /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Tarja Tallqvist /kd
- Sari Palm /kd