LISÄTALOUSARVIOALOITE 70/2014 vp

LTA 70/2014 vp - Mikko Savola /kesk 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Seinäjoki—Kaskinen-radan perusparannuksen käynnistämiseen

Eduskunnalle

Raideliikenteen osalta tulee kansallisesti huolehtia rataverkon kunnosta, raideliikenteen kilpailukyvystä, liikenneturvallisuudesta sekä riittävästä palvelutasosta. Rataverkon kunnon parantaminen ei ole nykyisellä kehysrahoituksella kuitenkaan mahdollista, mutta rataverkon kunto ei salli korjaustoimenpiteiden siirtämistä useilla vuosilla. Yksi tällainen huonoon kuntoon jäänyt junarataosuus on Seinäjoki—Kaskinen rata.

Kaskisissa on Pohjanmaan korkein työttömyys, eikä sinne ole tullut uusia työpaikkoja juuri lainkaan Metsä-Botnian sulkemisen jälkeen vuonna 2009. Kaskisissa sijaitsee joustava, toimiva ja monipuolinen Suomen läntisin satama, joka tarjoaa palveluitaan teollisuudelle ja kaupalle niin koti- kuin ulkomaillekin. Kaskinen on investoinut sataman laajentamiseen 20 miljoonaa euroa ja satama on nykyaikainen. Kaskisten satamalle vievä Seinäjoki—Kaskinen eli Suupohjan rata on kuitenkin erittäin huonokuntoinen ja se on vähentänyt radan hyödyntämistä. Radan käytön vähentäminen on puolestaan nostanut radan käyttömaksua. Radan käytön vähentyminen on johtunut pitkälti siitä, että ajonopeudet on jouduttu alentamaan jopa 30 km/h:iin. Rata kaipaisikin ripeästi perusparannusta. Se olisi tärkeä signaali satamaa hyödyntäville yrityksille ja radan varressa olevien kuntien elinkeinotoiminnalle.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 lisätalousarvioon momentille  31.10.77 lisäyksenä 10 000 000 euroa Seinäjoki—Kaskinen-junaradan perusparannuksen käynnistämiseen.

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2014

  • Mikko Savola /kesk