LISÄTALOUSARVIOALOITE 84/2014 vp

LTA 84/2014 vp - Lea Mäkipää /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vierasvenesatamien rakentamiseen Ikaalisten ja Hämeenkyrön alueella sijaitsevan Kyrösjärven rannoille

Eduskunnalle

Ikaalisten, Hämeenkyrön ja Ylöjärven alueella sijaitseva Kyrösjärvi on tärkeä kohde kalastuksen ja veneilyn harrastajille. Järvellä on myös jonkin verran risteilylaiva liikennettä. Kohtuullisen suurena ja puhtaana järvenä Kyrösjärvellä olisi mahdollisuuksia toimia entistä enemmän myös venematkailukohteena. Tämä vaatisi ns. vierasvenesatamien rakentamista esim. Ikaalisiin yhteensä 4—5 kohteeseen molemmin puolin järveä, sekä Hämeenkyrö- Ylöjärvi alueelle 4—5 kohteeseen. Tällä olisi myös kaupallista merkitystä alueen yrityksille. Satamissa tulisi olla veneiden laskupaikka, vesipisteet ja jätehuolto. sekä ainakin osassa myös tankkauspiste.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 toiseen lisätalousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 100 000 euroa vierasvenesatamien rakentamisen aloittamiseen Kyrösjärven rannoille Ikaalisten, Hämeenkyrön ja Ylöjärven alueella.

Helsingissä 9 päivänä syyskuuta 2014

  • Lea Mäkipää /ps