LISÄTALOUSARVIOALOITE 85/2012 vp

LTA 85/2012 vp - Jyrki Yrttiaho /vr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Urho Kekkosen, Lemmenjoen ja Pyhä-Luoston kansallispuistojen infrastruktuurin kehittämiseen sekä työvoiman palkkaamiseen

Eduskunnalle

Lukuisia luonnonsuojelualueita ylläpidetään aivan liian vähäisin voimavaroin. Alueiden käyttö jää vajaaksi, eikä niitä voida käyttää alkuperäisten tavoitteiden mukaisesti. Monilla alueilla on havaittu kulumista ja roskaantumista, koska käyttöä ei kyetä ohjaamaan tarkoituksenmukaisella tavalla. Myös henkilökuntaa on aivan liian vähän, sillä puistoja perustettaessa alkuperäisistä työllistämislupauksista on tingitty. Valtio ei ole hoitanut kiistattomia velvoitteitaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon momentille  35.10.52 lisäyksenä 2 000 000 euroa Urho Kekkosen, Lemmenjoen ja Pyhä-Luoston kansallispuistojen infrastruktuurin kehittämiseen sekä työvoiman palkkaamiseen.

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2012

  • Jyrki Yrttiaho /vr