Perustelut

Lakivaliokunta pitää komission ehdotusta sekä oikeudellisen yhteistyön kokonaisuuden että ehdotetun sääntelyn kohteena olevien yksilöiden kannalta periaatteellisesti tärkeänä. Ensin mainitun ulottuvuuden osalta puitepäätösehdotuksen johdanto-osan 7. ja 9. perustelukappaleesta ilmenee, että ehdotuksen yhtenä julkilausuttuna tavoitteena on lisätä jäsenvaltioiden luottamusta toistensa oikeusjärjestelmiin. Tällainen luottamus on puolestaan välttämätön edellytys sille, että vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen varaan rakentuvaa oikeudellista yhteistyötä voidaan tehostaa.

Yksilötasolla neuvoston puitepäätöksen tarkoituksena on parantaa rikoksesta epäiltyjen tai syytettyjen oikeusturvaa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Keinoksi tämän tavoitteen saavuttamiseksi puitepäätösehdotuksessa on valittu jäsenvaltioille yhteisten vähimmäissääntöjen asettaminen viiden eri asiakokonaisuuden alalla. Tämän kaltaisen menettelyn vaarana on, että sääntely jää jossain määrin sattumanvaraiseksi. Esillä olevassa ehdotuksessa valittu lähestymistapa on kuitenkin perusteltu sikäli, että sääntelyn kohteena olevat kysymykset koskevat sellaisia seikkoja, jotka tyypillisesti ovat keskeisiä silloin, kun henkilö joutuu rikoksesta epäillyksi muualla kuin kotivaltiossaan.

Edellä mainituista syistä lakivaliokunnan kokonaisarvio ehdotuksesta on sinänsä myönteinen. Ehdotus on kuitenkin yksityiskohdissaan altis arvostelulle. Jatkovalmistelua vaativista kysymyksistä voidaan ensinnäkin mainita puitepäätöksen soveltamisala. Ehdotetun 1 artiklan mukaan puitepäätöksen mukaisia oikeuksia sovelletaan kaikissa Euroopan unionin alueella toteutettavissa menettelyissä, joiden tarkoituksena on selvittää, onko rikoksesta epäilty syyllinen vai syytön, tai joissa päätetään tuomiosta siinä tapauksessa, että epäilty on tunnustanut syyllisyytensä rikokseen. Puitepäätöksen sisältämien säännösten soveltamisala kattaisi siis kaikki rikosoikeudelliset menettelyt ilman minkäänlaista rikoksen vakavuuden mukaan määräytyvää soveltamiskynnystä. Tästä seuraa, että vähäisinä pidettävien rikosten osalta puitepäätöksen sisältämä sääntely voi muodostua epäillyn oikeusturvaintressiin nähden varsin raskaaksi. Esimerkkeinä tällaisesta sääntelystä voidaan mainita erityisesti puitepäätöksen 9 ja 11 artiklan sisältämät laajahkot velvoitteet menettelyn tallentamisesta. Lakivaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan siitä, että puitepäätöksen soveltamisalaa tulee vielä huolellisesti harkita.

Puitepäätösehdotus sisältää myös useita oikeudellista neuvontaa koskevia säännöksiä. Ehdotuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden olisi huolehdittava siitä, että puitepäätöksessä tarkoitettua oikeudellista neuvontaa saavat antaa ainoastaan asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetut asianajajat. Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotus johtaisi Suomessa käytännössä siihen, että rikosasioissa otettaisiin käyttöön asianajajamonopoli.

Lakivaliokunta pitää jo periaatteelliselta kannalta pulmallisena, että rikoksesta epäiltyjen oikeusturvan nimissä puitepäätöksellä samalla tosiasiassa pitkälti harmonisoitaisiin rikosasiassa avustamista koskeva jäsenvaltioiden prosessilainsäädäntö. Ehdotus on myös asiasisältönsä puolesta kaavamaisuudessaan ongelmallinen. Se merkitsisi lakivaliokunnan arvion mukaan tällaisena toteutuessaan huomattavaa periaatteellista muutosta suomalaisessa oikeuskulttuurissa. Tämän vuoksi on tärkeää, että ehdotetun kaltaiseen lopputulokseen ei päädytä pelkästään ulkoisten paineiden vuoksi vaan vasta perusteellisen kotimaisen keskustelun ja huolellisen harkinnan jälkeen. Tällaisen keskustelun tarpeellisuutta valiokunta on painottanut jo aiemmin oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien kelpoisuusehdoista säädettäessä (ks. LaVM 17/1997 vp). Tässä yhteydessä on syytä viitata myös viime vuonna työnsä päättäneen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnön sisältämiin laajahkoihin pohdintoihin siitä, millä tavoin oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien kelpoisuusehtoja tulisi kehittää ja millainen näiden ehtojen täyttämistä koskevan valvontajärjestelmän tulisi olla (KM 2003:3, s. 241 ss.). Mietinnön perustelut ovat omiaan korostamaan ongelman monitahoisuutta, samalla kun ne osoittavat, että eri ratkaisumalleihin liittyy myös monia sellaisia heijastusvaikutuksia, joita tulee tarkoin arvioida ennen uudistusten toteuttamista.

Puitepäätösehdotuksen taustalla on ymmärrettävä pyrkimys taata rikosasioissa annettavan oikeudellisen neuvonnan korkea laatutaso ja siten osaltaan parantaa rikoksesta epäillyn asemaa. Puitepäätöksen mukaisen neuvonnan keskittäminen asianajajille epäilemättä edistäisi tätä tavoitetta. Valiokunta pitää lähtökohtaisesti tärkeänä ja perusteltuna, että oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien kelpoisuuteen kiinnitetään kasvavaa huomiota (viimeksi ks. LaVM 22/2001 vp, s. 6/I). Laatutason takaamiseen tähtäävää tavoitetta voidaan valiokunnan arvion mukaan kuitenkin edistää myös muunlaisilla ratkaisuilla kuin sillä, jonka puitepäätösehdotus nyt sisältää. Tällainen keino on esimerkiksi asiamiesten ja avustajien erityinen julkinen valvontajärjestelmä. Yksi ehdotukseen liittyvistä ongelmista onkin se, ettei siinä huomioida sellaisia oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien ryhmiä, jotka asianajajien lisäksi toimivat julkisen valvonnan alaisina. Suomessa tällaisen ryhmän muodostavat julkiset oikeusavustajat. Valiokunnan käsityksen mukaan kelpoisuusvaatimuksia asetettaessa voitaisiin lähtökohtaisesti edellyttää, että asiamies tai avustaja kuuluu jonkinlaisen julkisen valvontajärjestelmän piiriin. Toisaalta on otettava huomioon, että yksittäisiin tapauksiin voi liittyä sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella myös tällaisen valvonnan ulkopuolella toimiva oikeustieteellisen koulutuksen saanut henkilö voidaan hyväksyä oikeudenkäyntiasiamieheksi tai -avustajaksi. Erilaisten sääntelyratkaisujen käyttökelpoisuuteen vaikuttaa luonnollisesti myös se edellä mainittu kysymys, miten laajaan soveltamisalaan puitepäätöksessä lopulta päädytään.

Lakivaliokunnan mielestä oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien kelpoisuutta koskevaa sääntelyä ei ole syytä toteuttaa ehdotetussa muodossaan, vaan sitä tulee kehittää suuntaan, joka jättää riittävästi liikkumavaraa erilaisille kansallisille ratkaisuille.

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös puitepäätösehdotuksen 16 artiklaan, jossa jäsenvaltioille asetetaan useita erilaisia tilastointivelvoitteita. Säännöstä voidaan perustella sillä, että kerättävät tiedot helpottavat puitepäätöksen täytäntöönpanon ja noudattamisen valvontaa. Ehdotetussa laajuudessaan tilastotietojen kokoamista koskevat jäsenvaltioiden velvollisuudet vaikuttavat kuitenkin ylimitoitetuilta niillä mahdollisesti saavutettavaan hyötyyn nähden. Tämän vuoksi ehdotetun säännöksen yksityiskohtia tulisi lakivaliokunnan mielestä vielä harkita.