Komission antamissa asetus- ja direktiiviehdotuksissa on kyse oikeudellisen yhteistyön digitalisoinnista rajat ylittävissä siviili-, kauppa- ja rikosoikeudellisissa asioissa. Ehdotukset ovat osa oikeusalan yhteistyön digitalisointia koskevaa säädösehdotuspakettia.
Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena on velvoittaa jäsenvaltiot käyttämään lähtökohtaisesti digitaalisia kanavia rajat ylittävässä tiedonvaihdossa kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä velvoittaa jäsenvaltiot mahdollistamaan sähköisten välineiden käyttö rajat ylittävissä, kansalaisia ja yrityksiä koskevissa siviili- ja kauppaoikeudellisissa menettelyissä. Digitaalisten välineiden käyttö on nykyisin joiltakin osin mahdollistettu useissa rajat ylittävissä siviili-, kauppa- ja rikosoikeudellisissa menettelyissä, mutta useimmiten ne ovat vain vaihtoehtoja perinteiselle paperiperustaiselle menettelylle eikä yhtenäisiä menettelytapoja ole käytössä.
Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ehdotetun sääntelyn tavoitteeseen edistää ja yhdenmukaistaa digitaalisten välineiden ja toimintatapojen käyttöä rajat ylittävissä oikeudellisissa menettelyissä. Digitaalisten ratkaisujen voidaan arvioida nopeuttavan ja tehostavan tiedonvaihtoa ja asiointia sekä parantavan tiedonvaihdon luotettavuutta edellyttäen, että toimintatavat ovat yhtenäisiä ja tekniset ratkaisut yhteensopivia.
Eräiltä osin asetusehdotuksen sääntelyyn liittyy kuitenkin vielä avoimia kysymyksiä ja selvennystarpeita. Valtioneuvoston kannassa on aiheellisesti kiinnitetty huomiota oikeudellisiin menettelyihin liittyvien maksujen sähköiseen maksamiseen, kansallisten asiointiportaalien käyttämiseen eurooppalaisten ratkaisujen rinnalla sekä tarpeeseen selkeyttää videoneuvotteluja koskevia säännöksiä. Valiokunta täsmentää ja täydentää kyseisiä huomioita seuraavasti.
Valiokunta pitää tärkeänä, että pakollisten viestintävälineiden käytöstä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä ja pakollisuutta koskevista poikkeuksista säädetään artiklatasolla selkeästi. Asetusehdotukseen sisältyy mahdollisuus poiketa pakollisen viestintävälineen käytöstä poikkeustilanteessa (3 artikla), mutta sääntelyssä on tarpeen olla riittävästi väljyyttä ja joustavuutta, sillä joissakin tapauksissa toimivaltaisten kansallisten viranomaisten välillä voi olla tarkoituksenmukaista käyttää muita välineitä, kuten sähköpostia.
Myös videoneuvotteluja koskevia säännösehdotuksia on tarpeen selkeyttää ja ottaa huomioon videoneuvottelujen ja muiden etäviestintätekniikoiden erilainen käyttötarkoitus siviili- ja rikosasioissa. Ehdotetun valossa ei ole muun muassa selvää, tarkoitetaanko "videoneuvotteluilla" osallistumista oikeudenkäyntiin etävälineen avulla vai todistelutarkoituksessa tapahtuvaa kuulemista. Epäselväksi jää myös se, sallitaanko kuulevan viranomaisen asioivan suoraan asianosaisen tai kuultavan kanssa vai edellyttääkö videoneuvottelu myötävaikutusta myös valtiolta, jossa asianosainen tai kuultava oleskelee.
On myös tärkeää, että videoneuvottelujen ja muiden etäviestintävälineisen käytön edellytyksissä toimivaltaiselle viranomaiselle varmistetaan mahdollisimman laaja harkintavalta päättää soveliaasta kuulemistavasta ottaen huomioon asian laatu ja muut seikat. Rikosasioissa on otettava huomioon videoneuvottelun käyttämisestä mahdollisesti aiheutuva haitta asian selvittämiselle, sillä asian luotettava selvittäminen edellyttää usein epäillyn henkilökohtaista kuulustelua. Lisäksi, jos asetuksessa säädettäisiin rikoksesta syytetyn oikeudesta osallistua ja olla läsnä videon välityksellä koko häntä koskevaan oikeudenkäyntiin, on todennäköistä, että tähän oikeuteen tullaan syytetyn puolesta usein myös vetoamaan.
Videoneuvotteluja koskevissa ehdotuksissa ei ole huomioitu myöskään rikoksen asianomistajan asemaa. Valiokunnan näkemyksen mukaan asianomistajalle tulisi myöntää samoin edellytyksin oikeus osallistua kuulemiseen videon välityksellä kuin rikoksesta epäillylle tai syytetylle.
Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota valtioneuvoston tavoin myös siihen, että asetusehdotuksessa ei ole riittävän selkeästi määritelty jäsenvaltioiden vastuita ja tehtäviä yhteentoimivuuden varmistamisessa kansallisten tietojärjestelmien ja EU-tason hajautetun tietojärjestelmän kesken. Yhteentoimivuuden varmistaminen koskee kansallisesti etenkin tuomioistuinten ja syyttäjien AIPA- järjestelmää ja sisäministeriön VITJA-järjestelmää. Valiokunta pitää tärkeänä, että rajat ylittävien asioiden käsittely voidaan sujuvasti liittää kansallisiin tietojärjestelmiin ja menettelyihin ilman, että tietoja joudutaan siirtämään manuaalisesti järjestelmästä toiseen. Muutoinkin on tärkeää pyrkiä siihen, että rinnakkain käytettävien järjestelmien määrä pysyy kohtuullisena ja toimintamallit mahdollisimman yhdenmukaisina.
Asianmukaista huomiota tulee kiinnittää myös tietosuojakysymyksiin, sillä ehdotetussa sääntelyssä on kyse tietojen käsittelystä ja tiedonsiirrosta erilaisten tietojärjestelmien, sovellusten, portaalien ja yhteyspisteiden avulla. Muun muassa eri tahojen vastuu ja vastuunjako henkilötietojen käsittelystä ja valvonnasta jäävät ehdotetussa sääntelyssä epäselviksi.
Lopuksi lakivaliokunta toteaa, että oikeudellisten menettelyjen digitalisaatiossa on kyse papereiden muuntamisesta sähköiseen muotoon, mutta myös toimintatapojen uudistamisesta. Hankkeessa on siten aiheellista kiinnittää asianmukaista huomiota tuomarin riippumattomuuteen ja muihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin.