Yleisperustelut

Maksuohjelman kesto

Velkajärjestely on menettely, jonka tarkoituksena on auttaa vakaviin velkaongelmiin joutuneita yksityishenkilöitä. Velkajärjestelyssä velallinen maksaa velkojaan hänen maksukykynsä mukaan vahvistetun maksuohjelman mukaisesti ja vapautuu ohjelman päätyttyä maksamasta loppuja velkojaan. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993, jäljempänä velkajärjestelylaki) voimassaolon aikana kymmenettuhannet ihmiset ovat velkajärjestelyn avulla vapautuneet vakavista velkaongelmistaan.

Voimassa olevan lain mukaan maksuohjelman normaali kesto on viisi vuotta. Nyt esitetään, että tämä lyhenee kolmeen vuoteen. Muutosesitys on osa laajempaa velkajärjestelylain uudistusta, jossa on tarkoitus selvittää muun muassa velkajärjestelyn edellytysten ja esteiden ajantasaisuutta, menettelyn yksinkertaistamista ja lain ongelmakohtia yritystoiminnan kannalta.

Lakivaliokunta toteaa, että velkajärjestelylakia säädettäessä 1990-luvun alkupuolella velkaongelmat olivat kärjistyneet luottosääntelyn purkamisen myötä helpottuneen luotonsaannin ja syvän taloudellisen laman vuoksi. Nyt annetun esityksen taustalla on yhteiskunnan entisestäänkin voimistunut luottoistuminen. Tavaroiden ja palvelujen hankkiminen luotolla on helppoa ja arkipäiväistä. Kotitalouksien velkaantumisaste on noussut jyrkästi ja on tällä hetkellä 113 prosenttia. Kotitaloudet ovat velkaantuneet asunto- ja kulutusluottojen, mukaan lukien pikaluotot, yhteisvaikutuksesta. Viime aikoina myös yleinen taloudellinen tilanne on Suomessa, kuten muissakin maissa, merkittävästi heikentynyt, minkä seurauksena työttömyys on lisääntynyt. Myös velkomus- ja maksukyvyttömyysasioiden määrä on tuomioistuimissa selkeässä nousussa.

Valiokunta kannattaa esityksen taustalla olevaa ajattelua siitä, että ylivelkaantuneiden mahdollisuuksia uuteen alkuun tulee edistää. Ylivelkaantuminen on sosiaalinen riski ja voi aiheuttaa velallisen passivoitumista ja syrjäytymistä. Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta on tärkeää, että ylivelkaantuneet saadaan palaamaan yhteiskunnan aktiivisiksi toimijoiksi tekemään työtä ja yrittämään. Näin voidaan myös vähentää harmaata taloutta. Yhteiskunnalle aiheutuu merkittäviä kustannuksia myös ulosotto- ja tuomioistuinlaitoksen sekä talous- ja velkaneuvonnan ylläpitämisestä. Kyse on ylivelkaantumisesta aiheutuvien kustannusten oikeudenmukaisesta jakamisesta velallisen, velkojien ja yhteiskunnan kesken.

Edellä esitetyn perusteella valiokunta puoltaa maksuohjelman normaalin keston lyhentämistä kolmeen vuoteen. Muutos on tarpeen tehdä laintasolla nimenomaisesti, koska voimassa olevaan lakiin sisältyvää mahdollisuutta vahvistaa erityisperusteilla viisi vuotta lyhyempi maksuohjelma on käytetty varsin varovaisesti eikä ole perusteita olettaa, että maksuohjelmien kesto riittävässä määrin lyhenisi jatkossakaan voimassa olevan lain nojalla. Valiokunta pitää lain muuttamista myös kiireellisenä, jotta maksuohjelman kesto lyhenisi jo niillä velallisilla, joiden velkaongelmat johtuvat viimeaikaisesta taloudellisen tilanteen huononemisesta. Myös pikaluottojen velkaannuttavaan vaikutukseen ja nuorten velkaantumiseen tulee reagoida nopeasti. Muutosta ei siten tule lykätä tehtäväksi myöhemmin velkajärjestelylain uudistuksen toisen vaiheen yhteydessä. Saadun tiedon mukaan useat velalliset ovat jättäneet tekemättä velkajärjestelyhakemuksia ja jääneet odottamaan, muutetaanko maksuohjelman kestoa vai ei. Valiokunnan mielestä tätä epätietoisuuden tilaa ei ole syytä pitkittää.

Esitys ei valiokunnan näkemyksen mukaan heikennä yleistä maksumoraalia. Kolmen vuoden maksuohjelma on riittävän pitkäkestoinen ottaen huomioon, että velallisen on sinä aikana käytettävä velkojensa maksuun kaikki tulonsa, jotka ylittävät välttämättömät elinkustannukset, ja kaikki omaisuutensa, joka ei kuulu perusturvaan. Näin ollen ei ole todennäköistä, että järjestelmä sinällään houkuttelisi velkaantumiseen ja vähentäisi maksuhalukkuutta. Velkajärjestely on jo sinällään velalliselle vaativa, ja siitä on hänelle haitallisia seuraamuksia, sillä velkajärjestelyn aiheuttama maksuhäiriömerkintä vaikuttaa velallisen luotonsaantiin. Myös velkajärjestelyn edellytykset ovat tiukat. Sellainen velallinen, joka on velkaantunut kevytmielisesti tai rikoksen vuoksi, ei voi laskea sen varaan, että pääsee velkajärjestelyyn. Jos tällaiselle henkilölle kuitenkin myönnetään velkajärjestely erityisperusteilla, maksuohjelman kesto säilyisi viitenä vuotena, kuten nykyisin. Lisäksi velallinen, jolle on jo kerran myönnetty velkajärjestely, ei yleensä voi vapautua sitä kautta veloistaan enää toista kertaa. Maksuohjelman kesto säilyisi viitenä vuotena myös niissä tapauksissa, joissa velallisen maksuvelvollisuus olisi kokonaan poistettu (nk. nollaohjelmat). Näissä tapauksissa kesto voidaan kuitenkin vahvistaa myös viittä vuotta lyhyemmäksi, mutta vain, jos velallisen maksuvara puuttuu pysyvästi.

Velkojien kannalta esitys merkitsee sitä, että se aika, jolta suoritteita kertyy, lyhenee kahdella vuodella nykyisestä. Valiokuntakäsittelyssä on tuotu esiin, että uudistuksella voi olla haitallisia vaikutuksia luotonantoon, sillä luotonanto ja vakuusvaateet voivat kiristyä.

Saadun selvityksen mukaan velkajärjestely tuottaa velkojille keskimäärin 1—3 prosenttia velkamääristä. Velkajärjestelyissä on paljon myös nollaohjelmia (noin 40 prosenttia ohjelmista), joissa velallinen ei maksa velkojille suorituksia lainkaan. Velkojille velkajärjestelyssä kertyvät suoritukset ovat siten saatavaan nähden yleensä varsin vähäisiä. Luotonantajat ja muut ammattivelkojat yleensä siirtävätkin velkajärjestelyvelalliselta olevan saatavansa jo varhaisessa vaiheessa luottotappioksi. Edellä esitetyn vuoksi ja ottaen huomioon, että velkojien menetyksiä on myös suhteutettava yhteiskunnalle ylivelkaantumisesta aiheutuneisiin kustannuksiin, valiokunta ei pidä maksuohjelman keston lyhenemistä velkojien kannalta kohtuuttomana. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että velkajärjestelylain uudistuksen toisessa vaiheessa pyritään löytämään keinoja, joilla voidaan kannustaa velallisia työllistymään ja siten lisätä velkojille kertyviä suorituksia. Keskeistä on pohtia muun muassa sitä, miten velalliset saadaan pois tuottamattomista nollaohjelmista jako-osuuksia kerryttävien maksuohjelmien piiriin.

Kotitalouksien korkea velkaantumisaste huomioon ottaen luoton saaminen vaikuttaa olevan nykyisessä luottoyhteiskunnassa liiankin helppoa. Luotonanto voisi valiokunnan mielestä jossain määrin jopa kiristyä esimerkiksi edellyttämällä omarahoitusosuutta. Velkaongelmien ennaltaehkäisemiseksi valiokunta korostaa myös vastuullisen luotonannon merkitystä. Olennaista on muun muassa, että velallisen maksukyky varmistetaan huolellisesti jo luottoa myönnettäessä.

Yksityisvelkojan asema velkajärjestelyssä

Maksuohjelman keston lyheneminen esitetyllä tavalla koskee myös yksityisvelkojia, kuten takaajia tai sellaisia velkojia, joilla on vahingonkorvaukseen perustuvaa saatavaa velalliselta. Yksityisvelkojien asema eroaa luotonantajista ja muista ammattivelkojista siinä, että heidän saatavansa ei perustu voittoa tavoittelevaan toimintaan eikä heillä ole mahdollisuutta kirjata saatavaansa luottotappioksi. Yksityisvelkojalle velallisen maksukyvyttömyydellä voi siten olla erityistä merkitystä, myös omaisuudensuojan kannalta. Siksi valiokunta katsoo, että yksityisvelkojan asemaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota myös tämän esityksen yhteydessä.

Voimassa olevassa laissa yksityisvelkojan asema on otettu huomioon velkajärjestelylain 31 a §:ssä, johon ei nyt puheena olevassa esityksessä esitetä muutoksia. Kyseisen pykälän mukaan maksuohjelman kestoa voidaan yksityisvelkojan vaatimuksesta jatkaa enintään kahdella vuodella sen jälkeen, kun maksuohjelma on muiden tavallisten velkojien osalta päättynyt. Tämä mahdollisuus on merkittävä etu, sillä jos maksuohjelman kestoa jatketaan, velallisen maksuvara käytetään tänä aikana kokonaan yksityisvelkojan hyväksi. Valiokunnan mielestä maksuohjelman jatkamismahdollisuus on perusteltu ja tarkoituksenmukainen keino edistää yksityisvelkojan asemaa velkajärjestelyssä myös jatkossa.

Käytettävissä olevan tutkimustiedon valossa näyttää kuitenkin siltä, ettei maksuohjelman keston jatkamismahdollisuutta ole käytännössä juurikaan sovellettu. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta (OPTL:n tutkimustiedonantoja 75: Velkajärjestelyt tuomioistuimissa, velalliset ja maksuohjelmat 2005) ilmenee, että maksuohjelmia on yksityisvelkojan hyväksi jatkettu vain muutamassa prosentissa velkajärjestelyjä. Kuitenkin velkaa toiselle yksityishenkilölle sisältyy lähes joka neljänteen velkajärjestelyyn. Edellä esitetyn valossa valiokunta pitää välttämättömänä edistää maksuohjelmien jatkamista yksityisvelkojan hyväksi. Siksi valiokunta ehdottaa, että säännöksen soveltamiskynnystä lasketaan jäljempänä tarkemmin selvitetyllä tavalla. Velkajärjestelylain uudistuksen toisessa vaiheessa on arvioitava tarkemmin, onko yksityisvelkojan aseman edistämiseksi sääntelyä tarpeen muuttaa nyt ehdotettua laajemmin. Tärkeää on arvioida esimerkiksi sitä, miten voitaisiin nykyistä paremmin varmistaa, että yksityisvelkoja on tietoinen jatkamismahdollisuudesta ja ymmärtää sen merkityksen.

Toimeenpano

Maksuohjelman keston lyheneminen todennäköisesti jossain määrin lisää velkajärjestelyhakemusten määrää käräjäoikeuksissa. Myös uudistuksen voimaantulon yhteydessä velkajärjestelyhakemusten määrä voi lisääntyä huomattavastikin ainakin väliaikaisesti, kun sellaiset velalliset, jotka ovat jääneet odottamaan uudistuksen voimaantuloa, laittavat hakemuksensa vireille. On myös mahdollista, että velkojat tulevat tekemään entistä enemmän esteväitteitä, minkä vuoksi käräjäoikeuksien suulliset käsittelyt voivat lisääntyä. Edellä esitetyn perusteella valiokunta pitää tärkeänä, että velkaneuvojien ja käräjäoikeuksien voimavarojen riittävyydestä huolehditaan.