Yleisperustelut

Kidutuksen kriminalisoiminen

Esityksessä ehdotetaan, että kidutuksesta otetaan rikoslakiin erillinen rangaistussäännös. Rikoslaissa on aikaisemmin ollut rangaistussäännös tunnustukseen kiduttamisesta, mutta se poistettiin vuonna 1995 tarpeettomana. Vaikka kidutuksella ei ole nykyisin itsenäistä rikosnimikettä, kidutustekoihin voidaan soveltaa niin rikoslain muita yleisiä rangaistussäännöksiä, kuten pahoinpitelyä, pakottamista ja vapaudenriistoa, kuin myös virkarikossäännöksiä. Kidutus on lisäksi mainittu osatekona rikoksessa ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksessa. Myös perustuslakiin sisältyy kidutuksen ehdoton kielto.

Edellä mainitun perusteella on selvää, että kidutus on jo nykyisin Suomen oikeusjärjestyksen vastaista. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo, että kidutuksen erillinen kriminalisointi korostaa teon paheksuttavuutta ja vahvistaa perustuslaista ilmenevää ja kansainvälisen oikeuden mukaista kidutuksen ehdotonta kieltoa. Kidutuksen moitittavuuden ja ehdottoman kiellon korostaminen on entistä tärkeämpää ja ajankohtaisempaa, koska kidutusteot ovat viime vuosikymmeninä maailmalla yleistyneet. Valiokunta puoltaa siten lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja vähäisin muutosehdotuksin.

Kidutusteon määrittely

Esitetyssä rangaistussäännöksessä kidutusteon määrittelyssä on pitkälti tukeuduttu vuoden 1984 YK:n kidutuksen vastaiseen yleissopimukseen (jäljempänä kidutusyleissopimus). Lakivaliokunta pitää tätä perusteltuna, sillä säännöksen tulkinnassa voidaan näin tukeutua yleissopimuksen soveltamiskäytäntöön.

Esitetty rangaistussäännös ei sisällä määritelmää kidutuksen tekotavoista, vaan mikä tahansa tekotapa on mahdollinen. Saadun selvityksen mukaan kidutuksen tekotavat on jätetty myös kidutusyleissopimuksessa avoimiksi, koska kidutuksen tekotapojen moninaisuuden vuoksi niiden tyhjentävä luettelointi olisi mahdotonta. Lakivaliokunta toteaa, että rikosoikeudellisissa säännöksissä legaliteettiperiaatteen mukainen pääsääntö on, että rikosten tekotavat määritellään ja kuvaillaan. Pääsäännöstä voidaan kuitenkin poiketa, jos tekotapojen kuvaileminen ei ole mahdollista. Tekotapa on jätetty avoimeksi muun muassa silloin, kun tunnusmerkistön mukainen seuraus voidaan aiheuttaa millä tahansa tekotavalla. Tällainen on esimerkiksi tapon tunnusmerkistö. Edellä esitetyn valossa valiokunta ei pidä nyt esitetyn kidutussäännöksen tekotapojen avoimuutta ongelmallisena säännöksen soveltamisen kannalta.

Kidutusrikos määritellään kidutusyleissopimuksen mukaisesti erittäin vakavaksi rikokseksi. Kidutus voidaan näin ollen rinnastaa rikoslain väkivaltaa ja pakottamista sisältävien rikosten törkeisiin tekomuotoihin. Perusmuotoinen kidutus on siten jo itsessään vakava rikos, eikä valiokunnan mielestä sen vuoksi edellytä törkeän tekomuodon erottamista omaksi rikostyypikseen. Myöskään kidutusyleissopimus ei edellytä törkeän kidutuksen erottamista.

Tekijäpiiri

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty erilaisia näkemyksiä kidutuksen tekijäpiiristä. Eräiden asiantuntijoiden mukaan kidutusrikoksen tekijäpiiri tulisi ulottaa myös yksityisiin henkilöihin, kun taas toisten mielestä kidutusteko tulee rajata esityksessä ehdotetulla tavalla julkisen vallan rikokseksi.

Laajaa tekijäpiiriä voidaan puoltaa muun muassa sillä, että näin voidaan korostaa kidutuksen moitittavuutta kaikissa olosuhteissa. Laaja-alainen säännös soveltuisi myös muun muassa niin rikollisryhmien ja yksittäisten henkilöiden kuin myös julkiseen valtaan rinnastettavien erilaisten, esimerkiksi poliittisten tai uskonnollisten, ääriliikkeiden tekoihin.

Lakivaliokunta pitää tekijäpiirin rajaamista esitetyllä tavalla julkisen vallan käytön perusteella kuitenkin perusteltuna. Tarve korostaa kidutuksen erityistä moitittavuutta koskee ennen muuta julkisen vallan käytön vääristymiä, sillä julkisen vallan läsnäolo on keskeinen tunnusmerkki kidutuksessa ihmisoikeusrikoksena. Myös kidutusyleissopimuksessa soveltamisala on rajattu tällä tavoin. Esitettyä tekijäpiirin rajausta puoltaa myös se, että näin voidaan vähentää niitä ongelmia, joita voi liittyä kidutuksen erottamiseen muista rikoslain yleisistä rikoksista.

Tekijäpiirin rajaus merkitsee sitä, että yksityishenkilöiden tekoja arvioitaisiin pääsääntöisesti yleisten rikoslain säännösten mukaisesti jatkossakin. On kuitenkin tilanteita, joissa yksityinen taho voi joutua vastuuseen kidutuksesta. Yksityinen taho voidaan esimerkiksi tuomita kidutuksesta tekijänä käyttäessään julkista valtaa. Niin ikään yksityinen henkilö voidaan tuomita yllyttäjänä tai avunantajana virkamiehen suorittamaan tai tämän nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksymään kidutukseen.

Julkista valtaa käyttävien asema

Esityksen tarkoituksena on suojata ennen kaikkea viranomaisen tai muun julkista valtaa käyttävän henkilön valvonnassa olevia vangittuja, pidätettyjä, kiinniotettuja ja vankeusrangaistustaan suorittavia tai muissa laitoksissa olevia henkilöitä. Kun kidutus rajataan julkisen vallan rikoksiin, on lakivaliokunnan mielestä tärkeää, että julkista valtaa käyttävät ymmärretään laajasti. Esityksessä ehdotetaan tukeutumista rikoslain 40 luvun 11 §:ään sisältyvään laajaan julkisen vallankäytön määritelmään. Valiokunta pitää tätä perusteltuna. Kyseinen määritelmä kattaa esimerkiksi yksityiset järjestysmiehet ja vartijat, jotka käyttävät julkista valtaa. Rangaistussäännös on myös siinä mielessä laaja, että virkamies joutuu tekijänä vastuuseen alaisensa tai muutoin tosiasiallisesti määräysvallassaan olevan henkilön teosta, jos virkamies on teon nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksynyt.

Esityksen perusteluista ilmenee, että virkamiehet tulisivat syyllistymään kidutusrikokseen käytännössä virkaansa toimittaessaan. Kidutuksena on kuitenkin pidettävä myös virkamiehen vapaa-aikanaan suorittamaa kidutustekoa, jos se liittyy virkatoimeen. Lakivaliokunta pitää esitystä tältä osin asianmukaisena, koska kidutusyleissopimuksessakaan kidutustekoa ei ole rajoitettu vain viran toimittamiseen tai julkisen vallan käyttöön.

Syyteoikeus

Esitykseen ei sisälly erityissäännöksiä kidutusrikoksen syyteoikeudesta. Näin ollen kidutus kuuluisi normaalin syyteoikeuden piiriin, ja syytteen nostaisi pääsääntöisesti virallinen syyttäjä. Esityksen perusteluista ilmenee, että esitystä valmisteltaessa harkittiin, tulisiko säätää erikseen valtakunnansyyttäjän syyteoikeudesta perusteellisen perus- ja ihmisoikeuksien harkinnan varmistamiseksi. Valtakunnansyyttäjän syyteoikeudesta on annettu erityissäännöksiä esimerkiksi terrorismirikoksissa (rikoslain 34 a luvun 7 §) ja sananvapausasioissa (sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 24 §). Saadun tiedon mukaan kidutusta koskevan syyteoikeuden erityistä sääntelyä ei kuitenkaan pidetty tarkoituksenmukaisena eikä riittävän joustavana. Esimerkiksi tällaiseen erityissääntelyyn ei sisälly paikallissyyttäjän suorittamaa rikosasioiden seulontaa, jolloin valtakunnansyyttäjän käsiteltäväksi voisi tulla tarpeettoman laaja joukko rikosasioita. Lisäksi valtakunnansyyttäjän antaman yleisen määräyksen ja ohjeen (VKS:2008:1) mukaan paikallissyyttäjän on viipymättä ilmoitettava Valtakunnansyyttäjänvirastolle yhteiskunnan kannalta merkittävistä rikosasioista. Kyseisestä määräyksestä ja ohjeesta seuraa, että käytännössä kidutusteot tulevat aina Valtakunnansyyttäjänviraston tietoon, jolloin rikosasia voidaan ottaa viraston käsiteltäväksi.

Lakivaliokunta pitää kidutusrikoksen normaalia syyteoikeusjärjestelyä edellä esitetyn valossa asianmukaisena. Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esitetty kidutussäännös on soveltamisalaltaan selkeästi rajoitettu, mikä helpottaa syyteharkintaa sekä perus- ja ihmisoikeuksien huomioon ottamista. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että edellä mainittua valtakunnansyyttäjän yleistä ohjetta ja määräystä tarvittaessa täydennetään nyt esitetyllä kidutusrikoksella.

Vanhentuminen

Suomen rikoslainsäädännössä rikoksen syyteoikeuden vanheneminen määräytyy ensisijaisesti rikoksen törkeyden perusteella. Tätä sääntöä ei kuitenkaan noudateta, jos Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa on määräys, jonka mukaan sopimuksessa tarkoitetut rikokset eivät vanhene. Esimerkiksi kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä on määräys, jonka mukaan joukkotuhonta, rikokset ihmisyyttä vastaan ja sotarikokset eivät vanhene. Tämän mukaisesti mainitut rikokset ovat Suomessa vanhentumattomia.

Esitetystä kidutuksen rangaistusasteikosta seuraa, että kidutuksen syyteoikeus vanhenee 20 vuodessa. Saadun selvityksen mukaan säännöksiä valmisteltaessa ei pidetty tarpeellisena kidutuksen säätämistä vanhentumattomaksi, koska kidutusyleissopimukseen ei sisälly määräystä kidutustekojen vanhentumattomuudesta. Lakivaliokunta kiinnittää selvyyden vuoksi huomiota myös siihen, että niissä vakavimmissa tapauksissa, joissa kidutusteko tehdään osana edellä mainittua sotarikosta tai rikosta ihmisyyttä vastaan, kidutusteko on vanhentumaton. Kyseisten rikosten soveltamisala ja -tilanteet on määritelty kansainvälisesti katsoen laaja-alaisesti.

Kidutuksen kiellon ehdottomuus

Lopuksi lakivaliokunta korostaa, että kidutuksen kiellon ehdottomuus merkitsee sitä, että kidutus on kielletty kaikissa olosuhteissa. Minkäänlaiset poikkeusolot eivät siten oikeuta kidutukseen. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee lisäksi, ettei viranomainen, joka kuulustelee epäiltyä, voi myöskään vedota tavanomaisiin oikeuttamisperusteisiin, kuten hätävarjeluun tai pakkotilaan tai esimiehen käskyyn menettelyn oikeuttamiseksi.